torstai 24. lokakuuta 2013

Madotus eli sisäloishäätö


Loiset ovat sellaisia elämänmuotoja, jotka ottavat isäntäeläimeltään tarvitsemansa ravinnon, olematta millään lailla hyödyksi isännälleen. Sisäloisiin kuuluu erilaisia matoja sekä pienenpieniä alkueläimiä. Ulkoloisia puolestaan ovat erimerkiksi kirput ja punkit. Tässä tekstissä keskitytään kissan sisäloisiin, ja niiden häätöön kissan elimistöstä. 

~

Kukapa meistä tai pienistä ystävistämme haluaisi loisia sisälleen, siksi kissan ajoittainen madotus on tarpeen kaikilla kissoilla. Madotuksen tarve riippuu toki siitä, miten kissa elää ja mitä se käyttää ravinnokseen; vapaalla riistalla oleva ulkoileva kissa tarvitsee useamman madotuksen vuodessa, kuin teollisella ravinnolla elävä sisäkissa. Ulkoileva kissa tulisi madottaa neljästi vuodessa. Sisäkissalle riittää ravinnosta riippuen yksi tai kaksi madotuskertaa, sillä vääränlaisesta raakaravinnosta (raaka, pakastamaton järvikala) voi loisia saada, kun taas teollisessa kypsennetyssä muonassa niitä ei ole.
Suhteuta siis madotus kissasi tarpeisiin, sillä liiallinen lääkevalmisteiden käyttö ei koskaan ole hyväksi, vaikka haittavaikutuksista ei juuri olisikaan raportoitu.

Kissan sisäloiset, suolinkaiset, heisi- ja hakamadot sekä silloin tällöin esiintyvä giardia-alkueläin elävät kissan ohutsuolessa, missä ravinnon imeytyminen tapahtuu, ja heikentävät isäntäeläimen ravinnonsaantia. Loistartunta voi olla ainakin alkuun vaikea huomata aikuisella eläimellä, ja helpoiten loistartunnan huomaakin pennuilla, joiden kasvu saattaa tyrehtyä aliravitsemuksen vuoksi, ja vatsa pullistelee, vaikka pentu muutoin olisikin liian laiha. Ripuli, oksentelu, huonovointisuus, yleiskunnon heikkeneminen ja karvan kiillottomuus ja huono kunto voiva myös olla merkkeäjä loistartunnasta. Loisten toisinaan aiheuttama kudoksia tuhoava suolistotulehdus paljastuu tummana, tahmaisena verta sisältävänä ulosteena.

Koska aikuinen kissa ei välttämättä juuri oirehdi loisten vuoksi, on säännöllinen madotus tärkeää, vaikkei näkyviä oireita vielä olisikaan. Tässä kohtaa on siis parempi nuolaista ennen kuin tipahtaa.


Kissan yleisimmät sisäloiset Suomessa


Suolinkainen on kissan yleisin sisäloinen. Se on noin 8-15 cm pitkä, vaalea sukkulamato, joka elää kissan ohutsuolessa. Suolinkainen voi siirtyä imettävästä emosta pentuun muna-asteena emonmaidon kautta, kissa voi saada sen syömästään jyrsijästä tai muutoin suun kautta muna-asteena. Myös ihminen voi toimia suolinkaisen isäntänä.

Heisimatotartunnan voi kissa saada monella tapaa. Heisimadon väli-isäntänä toimivat jyrsijät, järvikalat sekä kirput ja täit.
Leveä heisimato eli lapamato on yleinen raakaa järvikalaa syövillä kissoilla. Lapamato on litteä, pitkä jaokkeinen mato. Madosta irtoilee toisinaan jaokkeita, jotka poistuvat kissasta ulosteen mukana, ja antavat vinkin loisen läsnäolosta. Lapamato tarttuu myös ihmiseen, ja se saattaa kasvaa usean metrin mittaiseksi.

Hakamato on ohutsuolen pinnalta verta imevä nimensä mukaan matomainen loinen, jonka voi saada joko ravinnon tai jopa ihon kautta. Hakamato aiheuttaa suolistotulehduksen, joka voi ilmetä muiden vatsaongelmien lisäksi verisenä ulosteena. Verta imevänä loisena runsas hakamatokanta voi aiheuttaa eläimellä myös anemiaa.

Giardia on yksisoluinen alkueläin, jota tavataan sekä eläimillä että ihmisellä. Giardia loisii ohutsuolessa, ja saattaa pahimmillaan peittä koko suolen pinnan estäen ravinnon imeytymisen lähes kokonaan. Giardia on yleinen varsinkin ulkomailla, ja eläinten kanssa reissaavien kannattaakin tarjota lemmikeilleen vesi pullosta, sillä loinen esiintyy paikoin hyvin suurina kantoina isojenkin kaupunkien vesijohtoverkostoissa.


Madotus käytännössä


Matolääkkeitä löytyy useita eri valmisteita, pastoja ja tabletteja, markkinoilla on myös niskaan annosteltavia liuoksia. Kaikki lääkkeet eivät vaikuta kaikkiin loisiin, joten huomioi valmistetta valitessasi se, mihin loisiin kyseinen valmiste tehoaa.
Muista myös vaihdella lääkevalmisteita eri madotuskerroilla, jotta mahdollisesti jollekin lääkeaineelle resistentit yksilöt saadaan huuhdeltua pois kissan suolistosta.
Pastamainen lääkevalmiste tarjoillaan ruiskun avulla kissan kielen takaosaan, tabletit voi antaa kokonaisena, murskattuna ruoana joukossa tai pastan tavoin ruiskulla veteen lietettynä.

Suosituimpia loishäätölääkkeitä tuntuvat olevan Mirrix (suolinkaiset, hakamadot) sekä laajempivaikutteinen Axilur (sukkulamadot -kuten suolinkaiset-, haka- ja heisimadot, giardia).
Muita valmisteita ovat mm. Drontal sekä Flubenol. Lapamatotartuntaa voidaan hoitaa Droncit -valmisteella.

Jokaisella valmisteella on omat annosteluohjeensa, joten annosteluohjeita en tähän tekstiin kirjoita. Tuotenimistä klikkaamalla pääset kyseisen tuotteen tuotetietoihin, joista löytyvät myös annosteluohjeet. Jos olet epävarma valmisteiden käytöstä tai annostuksesta, ole yhteydessä eläinlääkäriin tai apteekkihenkilökuntaan. Kaikkia valmisteita ei suositella käytettäväksi tiineyden aikana.


Pääsääntöisesti voidaan sanoa, että emo madotetaan suolinkaisia vastaan tiineysaikana, pentujen synnyttyä ja siitä jonkin aikaa eteenpäin tietyin väliajoin, sillä suolinkaistartunnan voi saada emonmaidon välityksellä.
Pennut madotetaan kahden viikon iästä lähtien parin viikon välein aina kymmenen viikon ikään saakka, jotta maidon välityksellä mahdollisesti saadut suolinkaiset kuolevat.
Sisäkissa madotetaan 1-2 kertaa vuodessa ravinnosta riippuen. Yleensä sisäkissalle riittää kevyempi valmiste.
Ulkoileva kissa madotetaan neljännesvuosittain laaja-alaisella valmisteella.
Madotus viikkoa, paria ennen rokotusta varmistaa sen, että rokotuksesta saadaan täydet tehot irti.


Muista siis madottaa kissasi aika-ajoin varmistaaksesi, ettei se turhaan kärsi sisäloistartunnoista. Samalla suojelet myös itseäsi ihmiseen tarttuvilta loisilta. 

~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti