Vesi

Vettä ei turhaan kutsuta elämännesteeksi, sillä se on kaiken tuntemamme elämän perusedellytys. Ilman vettä elämä haihtuisikin kirjaimellisesti kuin tuhka tuuleen.

Miten kuivamuona voidaan luokitella täysravinnoksi, kun siitä käytännössä puuttuu ravintoaineista tärkein, vesi?

Kissa ja vesi

Aavikoilta kotoisin olevana eläimenä kissalle ei ole kehittynyt samanlaista janontunnetta, kuin virtaavien vesien äärellä eläneille verrokeille, kuten alun perin lihaa syöneelle koiralle. Idealitapauksessa riistastaan riittävästi vettä saava kissa tuntee janoa vasta silloin, kun sen elimistö on 8% nestevajeella, kun koira tuntee janoa noin puolet aiemmin. Janontunteen sijaan kissalle on kehittynyt sen terveydelle vaaraksi oleva keino elimistön nestetasapainon säilyttämiseen: kun kissan elimistö kuivuu, se ryhtyy tiivistämään virtsaansa. Virtsan tiivistyessä kuona-aineiden määrä rakossa luonnollisesti kasvaa, mikä johtaa virtsatievaivoihin. Virtsatievaivat ovatkin nykyajan kuivamuonamaailmassa yksi yleisimpiä kissojen vaivoja.

Koska kissan janontunne on heikko, tulisi runsaan, pahimmassa tapauksessa pelkän, kuivamuonan tarjoamisen sijaan antaa kissalle myös, tai ainoastaan, kosteaa muonaa: joko tölkistä tai lihatiskistä.

Kissan luonnollisen ravinnon, jyrsijöiden ja muiden pieneläinten kehossa kosteutta on noin 70%, suunnilleen saman verran tai enemmänkin vettä löytyy kosteista muonista ja raa'asta lihasta.

Vesi elimistössä

Vesi toimii rasvan ohella mainiona liuottimena ja on tärkeä osa soluja ja niitä ympäröiviä nesteitä: se kuljettaa ravintoaineita soluihin ja kuona-aineita soluista pois. Lopulta kuona-aineet päätyvät munuaisten kautta virtsaan ja sitä kautta kehosta ulos. Vesi toimii myös veren ja ruoansulatusnesteiden pohjana: se on osa lähes jokaista kehon tapahtumaa.

Vettä poistuu elimistöstä virtsan, ulosteen, hengityksen sekä hikoilun kautta. Vesi onkin tärkeä elimistön lämmönsäätelijä: se pidättää lämpöä, mutta toisaalta myös tarvittaessa viilentää kehoa. Kissa hikoilee tassunpohjistaan, mutta koska se ei ole kovin tehokas tapa jäähdyttäytyä, pesee kissa kesäkuumalla itseään useammin: veden haihtuessa turkista keho jäähtyy, samoin kuin hien haihtuessa iholta. Todella kuumissaan oleva kissa saattaa myös läähättää kuten koira, mutta ensisijainen jäähdytyskeino se ei kissalle ole.

Kun kissan keho kuivuu

Kuivuminen voi johtua joko sairaudesta tai liiasta kuivan ravinnon nauttimisesta liian vähäisen vedensaannin ohella. Kissa voi saada nestehukan myös kesäkuumalla. Äkillinen vesihukka iskee kuitenkin rajun ripuloinnin ja oksentelun yhteydessä, varsinkin silloin, kun kissa on jo niin heikossa kunnossa, ettei se jaksa juoda tai syödä mitään. Vakavassa tapauksessa kissaa täytyy nesteyttää klinikalla, joten nestevajeeseen ei koskaan tule suhtautua kevyesti. 

Ensimmäisiä nestehukan oireita ovat väsymys ja huonovointisuus. 

Jatkuvasta liian vähäisestä nesteensaannista johtuvia ongelmia

• Virtsakivet ja -tulehdukset
  Jos kissa saa jatkuvasti liian vähän nestettä, eli esimerkiksi syö kuivaruokaa ja juo hyvin vähän, voi kissan elimistö nykypäivänäkin toimia kuten aavikoilla, jolloin kissa ryhtyy tiivistämään virtsaa säästääkseen kehon vesivarantoja. Kun virtsa tiivistyy, on selvää, että se sakkaantuu helpommin, mikä edesauttaa virtsakiteiden sekä -kivien muodostumista. Väkevä, pitkään rakossa seisova virtsa helpottaa myös bakteerien kasvua virtsateissä, mistä saattaa seurata virtsatietulehduksia. Molemmat virtsatievaivat voivat ilmentyä kissan pidättelynä ja verenä virtsassa. Näiden merkkien ilmaannuttua oikea suunta on aina eläinlääkärin vastaanotto.

• Munuaisten vajaatoiminta
  Munuaisten vajaatoiminta kehittyy usein pitkiä aikoja munuaisa rasittanaiden ongelmien kuten tulehdustilojen seurauksena. Munuaisten vajaatoiminta on yleistä myös vanhoilla kissoilla, joilla vajaatoiminta saattaa liittyä myös ikääntymisestä johtuvaan kudosten rappeutumiseen. Koska munuaisten tarkoitus on suodattaa kuona-aineet verestä virtsan joukkoon, on niiden vajaatoiminta vaarallinen tila. Kun munuaiset eivät toimi, jäävät kuona-aineet kehoon ja ajan myötä kissa alkaakin kärsimään virtsamyrkytyksestä, jossa veren urea-, eli virtsa-ainepitoisuus on suuri.
  Munuaisten vajaatoiminnan hoidossa lääkinnän ohella avainasemassa on riittävän runsas juominen.
  Munuaisten vajaatoiminnasta saattaa kieliä kissan runsastunut juominen; myöhäisessä vaiheessa oksentelu, yleinen huonokuntoisuus ja ruokahaluttomuus astuvat kuvaan.

Miten lisätä kissan vedensaantia

Kissan vedensaannin lisäämiseksi ja juomisinnokkuuden lisäämiseksi on muutamia kokeilunarvoisia kikkoja, joita kannattaa kokeilla:

• Kissalle voi ripotella eri materiaaleista valmistettuja vesikuppeja ympäri asuntoa, esimerkiksi jättää vedentäytteisiä astioita tiskipöydälle.
• Mikäli kissa pitää suihkun lattialta juomisesta, kannattaa suihkun jälkeen lattia jättää suosiolla kuivaamatta, kunhan pitää huolen siitä, että lattia on puhdas ja saippuavedet on huuhdeltu viemäriin.
• Liikkuva vesi kiehtoo toisia kissoja, ja markkinoilta löytyykin useita vettä kierrättäviä juoma-automaatteja kiihottamaan tällaisten yksilöiden juomishalukkuutta.
• Märkäruoan kastiketta voi jatkaa lisäämällä siihen vettä, olen kuullut omien kissojeni ohella monien kissojen olleen kovin suostuvaisia tällaiseen järjestelyyn.

Muutokset juomisessa

Muutokset kissan juomiskäyttäytymisessä tulisi pistää merkille, sillä runsaasti lisääntynyt juominen saattaa kieliä niin diabeteksesta, kuin maksa- tai munuaisvaivoistakin. Myös kilpirauhasvaivat tai stressi voivat lisätä janontunnetta. Kissa kannattaa viedä eläinlääkärille, jos sen juomiskäyttäytyminen muuttuu, sillä kyseessä saattaa olla akuutti, välitöntä hoitoa vaativa vaiva.

Kissa saattaa lopettaa juomisen kokonaan esimerkiksi raakaruokavalioon siirryttyään, tai syödessään vain kosteaa teollista ravintoa. Esimerkiksi meillä ei vesiastiaan ole ainakaan silminnähden, tai korvinkuullen, koskettu kertaakaan useiden viime kuukausien aikana, kun kuivamuona ei ole ollut osana tajottua ravintoa. 

Kastraatio ja sterilaatio

Sekä kissan että kissanomistajan parhaaksi kannattaa sukukypsään ikään päässyt kissa leikata, mikäli sitä ei ole tarkoitus käyttää siitostarkoitukseen. Leikkauttamisella, toisin sanoen naaraan steriloinnilla tai uroksen kastroinnilla on positiivinen vaikutus ennen kaikkea kissan terveydelle, mutta hyötyypä toimenpiteestä omistajakin.

Kissan sukukypsyys

Naaraskissa saattaa tulla sukukypsäksi jo alle nelikuisena, usein kuitenkin 6-8 kukauden iässä, kollien tapaan, myöhäisempiäkin tapauksia toki löytyy.

Naaraalla sukukypsyys ilmenee kiiman alkamisena, mouruamisena, merkkailuna ja ulos pyrkimisenä. Kollikissat puolestaan aloittavat virtsan suihkimisen pystysuorille pinnoille, ovat levottomia, pyrkivät ulos naaraiden perään ja mouruamisen lisäksi saattavat muuttua myös entistä aggressiivisemmiksi. Toiminnan aiheuttavat sukuelimissä (suurimaksi osaksi) tuottuvat sukupuolihormonit, jotka vietittävät kissaa lisääntymään.

Kastraatio

Kastraatiossa kollikissan sukuhormonia tuottavat kivekset poistetaan nopealla, varsin pienellä toimenpiteellä. Kivesten ajelun jälkeen kollin nivusalue puhdistetaan, ja sen ympärille levitetään liina, joka pitää puhdistetun alueen erillään muusta kissasta. Varsinainen leikkaus aloitetaan viiltämällä kivespussin nahka auki noin sentin mittaisella viillolla. Seuraavaksi kives pullautetaan viillosta ulos, ja sitä suojaavat kalvomaiset kudokset avataan. Kun siemennuora ja kivekseen johtava suurempi verisuoni on eroteltu toisistaan, solmitaan ne keskenään ja kives leikataan irti. Haavaa ei tarvitse ommella umpeen; toimenpide on kokonaisuudessaankin lähes veretön. Ensimmäisen kiveksen jälkeen sama toimenpide tehdään myös toiselle kivekselle. Kastraatio on asiansa osaavan lääkärin suorittamana hyvin nopea toimenpide, se ei välttämättä vie edes viittätoista minuuttia.

Jatkohoitoa kolli ei kotona juuri tarvitse, kannattaa vain katsoa, ettei kissa nuole leikkausaluetta aivan hurjana, ja varmistaa, etteivät myöskään talouden muut kissat käy liian läheisiksi haavan kanssa. Kauluria ei kastraation jälkeen tarvitse välttämättä lainkaan, ja kipulääkekin annetaan pistoksena klinikalla.

Pääsin viikko, pari sitten suureksi yllätyksekseni ja ilokseni seuraamaan Morriksen kastraatiota, kun vein pikkupojan leikattavaksi. Kastraatiosta on siis aika selkeä kuva, kun taas sterilaatiotieto perustuu kuultuun ja luettuun. :)

Sterilaatio

Kollin kastraation rinnalla naaraan sterilaatio on hieman suurempi operaatio, jossa poistetaan munasarjat, sekä osa kohtua vatsaan tehdyn muutaman sentin mittaisen viillon kautta. Nykyään toimenpide voidaan suorittaa myös tähystyksenä, joskaan se ei vielä kovin yleistä taida olla (liittyneekö välineistöön..?). Vatsaan tehty haava suljetaan useimmiten seuraavien viikkojen aikana itsekseen sulavilla tikeillä. Toisin kuin kastraation jälkeen, puetaan usealle naaraskissalle steriloinnin jälkeen kauluri kaulaan. Nykyään kaulurin sijaan käytetään myös paljon 'sukkapukuja', jotka estävät naaraan pääsyn käsiksi vatsassa oleviin tikkeihin. Kollin tavoin myös naaras saa kipupiikin jo poliklinikalla, joskus kipulääkitystä jatketaan myös kotioloissa muutaman päivän ajan.

Ennen ja jälkeen leikkauttamisen

Kissa ei saisi syödä puoleen vuorokoauteen ennen leikkasta, jotta se ei mahdollisen pahoinvoinnin iskiessä tukehtuisi omaan oksennukseensa. Vettä sen sijaan tulee olla tarjolla myös tuona aikana.

Leikkauksen jälkeen kissan annetaan heräillä rauhallisessa ja lämpimässä paikassa. Toiset lääkärit antavat kissalle herätyspiikin, toiset lähettävät nukkuvan kissan kotiin.

Herättyään tokkurainen kissa saattaa laskea alleen, lisäksi sen menoa kannattaa muutoinkin seurata, jotta esimerkiksi kiipeilyvahingoilta selvittäisiin. Kissalle saa antaa vähän vettä pian heräämisen jälkeen, mutta ruokaa ei tulisi tarjoilla ennen kuin kissa on kunnolla hereillä, jottai se hotkisi sitä epähuomiossa väärään kurkkuun.

Morris uinuu lämpöisten vällyjen välissä kastraation jälkeen, muutaman päivän vajaa 6 kk ikäisenä.

Kastraation ja sterilaation edut

Kastraatio ja sterilaatio aiheuttavat sukupuolihormonin määrän huomattavan laskun, jolloin myös sukupuolikäyttäytyminen poistuu, tai ainakin vähenee. Myöhään leikatulla kissalla, varsinkin kollilla, saattaa esimerkiksi merkkailusta jäädä kurja tapa. Siksi leikkauttaminen kannattaa tehdä ajoissa, noin puolen vuoden iässä ennen kuin sukupuolikäyttäytyminen on ehtinyt alkaa tai voimistua.

Naaraalla leikkauttamisen terveydellisiä etuja ovat mm. kohtutulehdusriskin sekä maitorauhaskasvainten saannin todennäköisyyden pienentyminen.

Kolli muuttuu leikkauksen jälkeen itselleen turvallisemmaksi, kun sen aggresivisuus muita uroksia kohtaan vähenee. Ulkoilevan kollin kohdalla tämä voi olla tärkeää, sillä kollien väliset tappelut loppuvat usein tulehtuviin haavoihin, ja myös veriteitse tarttuvat taudit liikkuvat helposti reviiritaistelujen tuoksinnassa.

Sisäkissana leikattu kolli on monesti leikkaamatonta seurallisempi, ja moniuroksisessa taloudessa on kaikkien helpompi olla ilman jatkuvaa valtakamppailua.

Yksi suurimmista leikkauttamisen hyödyistä on kuitenkin kissojen hallitsemattoman lisääntymisen estäminen. Leikattu naaras ei tule ei-toivotusti tiineenä karkumatkalta kotiin, ja villiintyneiden kissojen populaatio rajoittuu. Tästä syystä varsinkin vapaasti ulkoilevat kissat tulisi tehdä sukukyvyttömiksi, sillä jo yhden kissan villiksi jäävistä pennuista saattaa kahkeytyä oikea villikissaongelma.

Kastraation tai sterilaation haittapuoli

Kissan energiantarve laskee leikkauttamisen myötä jopa 20-30%, mikä johtuu vähentyneestä aktiivisuudesta sekä aineenvaihdunnan hidastumisesta hormoonitoiminnan vähennyttyä. Mikäli ruokintaa jatketaan normaalin tapaan, pahimmassa tapauksessa penturuoalla, on edessä melko varma lihominen. Leikkauksen jälkeen kannattaakin alkaa tarkkailemaan kissan painoa, ja puuttua painonnousuun mahdollisimman äkkiä. Steriloiduille ja kastroiduille kissoille löytyy tarkoitusta varten kehiteltyjä vähempikalorisia ruokia, mutta suosisin silti raakaruokintaa tai laadukasta märkäruokaa. Hidastunut aineenvaihdunta altistaa virtsakiteiden synnylle, joiden torjunnassa kostea ruokavalio on avainasemassa. 

Lihaisaa ruokavaliota noudattaessa rasvan osuuden laskemisella ravinnossa saa helposti vähennettyä ravinnon kaloreita. Rasvahan sisältää niitä noin 9 per gramma, kun proteiineista kaloreita saa noin neljä grammasta. Suosi esimerkiksi vähärasvaista broilerinlihaa, ja tarjoa rasvaista possua tai jauhelihaa vain kohtuudella. Vältä hiilihydraatteja, sillä niiden nopeasti vapautuva energia kerryttää energiantuotannosta yli jääneen rasvan kehoon. 

Solakkan pysyäkseen kissa vaatii myös aktiviteetteja, ja leikattu kissa nauttiikin monesti leikeistä enemmän kuin leikkaamaton verrokki. Leikin tiimellyksessä ylimääräinen energia palaa, eikä jää kehoon pulskistuttamaan kissaa.

Tauriini

Yleistä tauriinista

Usein aminohappojen ryhmään luettava tauriini on yksi kissalle välttämättömimmistä päivittäin saatavista ravinnon partikkeleista. Muista aminohapoista poiketen tauriini ei sisällä karboksyyliryhmää, vaan se on korvattu rikkisidoksella. Vapaasti kehossa liikkuva tauriini onkin tarkemmin aminosulfonihappo (rikki, S, sulphur), eikä se muiden aminohappojen tavoin toimi proteiinien rakennuspalikkana.

Monet eläimet, ihminen mukaan lukien, pystyvät kehossaan muodostamaan jonkinmoisia määriä tauriinia kysteiinistä ja metioniinistä (molemmat aminohappoja). Kissalta tähän tarvittava entsyymitoiminta puuttuu tai se on liian vähäistä, ja koska se ei siten voi syntetisoida tauriinia itse, on sen saatava kaikki elimistön tarvitsema tauriini ravinnosta. 

Tauriinia ei ole kasviperäisessä materiaalissa, lukuun ottamatta joitakin merileviä, mikä yhtenä seikkana tukee kissan ravinnon eläinperäisyyden maksimointia.

Maltillisestikin kypsennettäessä tauriinista voi tuhoutua jopa kaksi kolmasosaa, joten vaikka valkuaisaineiden sulavuus saattaisikin kypsennettynä olla raakaa parempaa, ei kissan ravintoa kannata missään nimessä kypsentää, poissulkien loisvaaran eliminoimiseksi kypsennettävä riista sekä järvi- ja murtovesikala. Kypsennysmetodilla on myös väliä: tutkimusten mukaan paistaminen hävittää vähemmän tauriinia, kuin keitäminen.
Pakastuksen vaikutus tauriinin tuhoutumiseen on puheenaiheena niin Internetissä kuin kirjalisuudessakin, mutta ilmeisesti yhtään oikeaa tutkimusta ei aiheesta ole. Oletettavasti järkeviä aikoja pakastettaessa tauriinia ei juurikaan lihasta katoa.

Tauriinin tehtävät elimistössä

Tauriini yhdistetään useimmiten lähinnä sydämeen ja näkökykyyn, mutta sen tehtävä elimistössä ei ole aivan niin yksinkertainen:

• Tauriini osallistuu lihaksiston sähköiseen toimintaan, eli toisin sanoen hermoimpulssien kulkuun ja sitä kautta lihassupistuksien syntyyn. Tämä selittääkin jo jatkuvasti sykkivän sydämen runsaan tauriinipitoisuuden, sekä sen, miksi sen määrä hermoston keskuksessa, aivoissa on myös varsin suuri. Lääkinnällisesti tauriinilla on saatu hyviä tuloksia esimerkiksi epilepsia- ja muiden aivoperäisten kohtausten hoidossa, samoin sillä voidaan hoitaa myös mm rytmihäiriöitä.
• Tauriini on vahva antioksidantti, ja esimerkiksi silmässä sitä esiintyy runsaasti verkkokalvolla, jossa se suojaa valoärsykkeitä vastaanottavaa elintä, fotoreseptoria. Tauriini parantaa mm hämäränäköä ja vaikuttaa myös silmästä lähtevien näköaistimuksien kulussa silmästä aivoihin.
• Tauriinin uskotaan vaikuttavan solun aineenvaihduntaan, ja esimerkiksi natriumin ja kaliumin, ehkä myös kalsiumin ja magnesiumin, kulun säätelyyn solusta sisään ja ulos.
• Ruoansulatuselimistössä tauriini näyttelee tärkeää osaansa sapessa, jossa se on osana sappinesteen suoloja. Sapen suolat edistävät rasvan pilkkoutumista ja siten rasvan sekä rasvaan sekoittuneiden molekyylien imeytymistä, sillä ne heikentävät rasvan pintajännitystä ja helpottavat haiman erittämän lipaasi-entsyymin pääsyä käsiksi ravinnon molekyyleihin.

Tauriinin puutos

Tauriinin puutos saatetaan aiheuttaa esimerkiksi syöttämällä kissalle runsaasti kasvimateriaalia sisältävää, kypsennettyä kotitekoista ruokaa ilman lisäravinteita, tai pahimmillaan tarjoamalla kissalle perunamuusia ja nakkikastiketta. Markettinaksuja ja -mössöjä ei tässä kohtaa voi vetää esiin heikkona tauriininlähteenä, sillä teollisiin ruokiin lisätään tauriinia elimistön tarpeen tyydyttämiseksi.

Tauriinin puutos aiheuttaa aikuisella kissalla näkökyvyn heikentymistä, sydänlihaksen heikentymistä ja sitä myötä myös rytmihäiriöitä. Tauriinin jatkuva puutostila johtaa lopulta sokeuden ja sydänlihassairauden kautta kissan kuolemaan.

Tiineen naaraan tauriininsaannista tulee huolehtia, sillä tauriininpuutos aiheuttaa pentujen kohtukuoleman tai vähintäänkin pentujen aivojen vaillinaisen kehityksen muiden kehityshäiriöiden siivittämänä. Myös naaras voi kärsiä näkökyvyn heikentymisestä ja sydänlihaksen rappeutumisesta. Tauriinia välittyy myös emonmaitoon, joten tauriininsaannin kohonnut tarve on otettava huomioon myös imetysaikana, pentujen jo synnyttyä.

Tauriinin tarve

AAFCOn Eurooppalainen vastike FEDIAF (The European Pet Food Industry Federation) antaa taulukoissaan tauriinin tarpeeksi aikuiselle kissalle 0,20g/100g ravinnon kuiva-ainetta

pennulle tai tiineyteen 0,25g/100g ravinnon kuiva ainetta.

AAFCOn taulukon mukaan molempien minimitarve on 0,2% kuiva-aineesta laskettuna, eli 0,2g/100g. Samoin FEDIAFin pentutarve voidaan ilmaista 0,25%

Jos aikuinen kissa syö päivässä noin 100g lihaa ja luita, joista kosteutta on ehkä 60% saa se kuiva-aineena ravintoa 40g. Tällöin tauriinin saantitarve lasketaan seuraavalla kaavalla:

kun aikuisen kissan tulee saada tauriinia 0,2% kuiva-aineesta, niin 40g päivä annoksesta sitä tulee olla

40g x 0,002 = 0,08g eli 80mg

kun pennun tai tiineen kissan tulee saada tauriinia 0,25% kuiva-aineesta, niin 40g päiväannoksesta sitä tulee olla

40g x 0,0025 = 0,1g eli 100mg

Tässä esimerkissä 100g on vain esimerkkimääränä helpottamassa laskua, mutta lasketaan vielä Pennin tauriinintarve 140g päivittäisellä ruoka-annoksella ja tuolla max 60% nestemäärällä:

kostea ruoka g x ravinnon kuivuus% = kuiva-aine g

140g x 0,4 = 56g

kuiva-aine g x tauriinin tarve% = tauriinin tarve g

56g x 0,002 = 0,112g eli 112mg

Pennin päivittäinen tauriinintarve on siis 112 mg. Tämä määrä on tavoitteellinen, sen ylitys ei haittaa mitään, sillä varsinaista yliannostusta tauriinista ei voi saada. Lasketaanpa heti millaisen määrän tauriinia Penni saa päivittäisestä Multicat-annoksestaan:

Tauriinia Multicatissa 62mg/1g ja yksi tabletti painaa 0,4g. Saantisuositus aikuiselle 1 tbl/2kg eli lasketaan alemman kokonaisten tablettien määrän mukaan: 5kg Pennille 2 tbl = 0,8g

Päiväannoksessa tauriinia 62mg x 0,8 = 49mg → Penni saa Multicatista 49mg tauriinia päivittäin, eli saantisuosituksesta puuttuu (112-49=) 63 mg tauriinia.

Käytännössä ohjeen mukainen Multicat annos sisältää siis puolet aikuisen kissan päivittäisestä tauriinintarpeesta.

Sitten tauriinin sisältöihin lihassa:

Alla olevasta taulukosta näkee muutamien perusraaka-aineiden tauriinipitoisuuksia. Määrät on ilmoitettu milligrammoina tuhatta grammaa kohti, ja määrät on laskettu kosteasta materiaalista, ei kuiva-aineesta.

 Lähde                                Mg/Kg

Kanan rinta	159
Kananlihan keskiarvo	1004
Kanan sydän ja maksa mix	1179
Naudanlihan keskiarvo	430
Naudan jauheliha 25%	283
Naudan maksa	688
Lampaan koipi	473
Atlantin villi lohi	1300
Tonnikalan lihan keskiarvo	1999

Taulukon tiedot tästä tutkimuksesta.

Olen hieman harmissani, sillä tämäkään lähde, eikä yksikään muista löytämistäni, anna mitään arvoa pelkälle kanan sydämelle: se kuitenkin on se kaikkein parhaana pidetty tauriinin lähde! Tutkimuksen mukaan, kuten taulukosta näkyy, myös merikala on erittäin hyvä lähde tauriininsaannille. Kalaa tulisi kuitenkin syöttää maksimissaan kerran viikossa, sillä sen käsittely syö kehon E-vitamiinivaroja. Mikäli kala on jatkuva, iso osa ruokavaliota, tulisikin rasvaisten kalojen ohella tarjota lisäravinteena E-vitamiinia. Toinen kalan haittapuoli on tiaminaasientsyymi, joka tuhoaa tiamiinia, B1-vitamiinia, joten myös sen saannista tulee kalaa syövien kissojen kohdalla huolehtia.

Jotta Pennin tauriininsaanti olisi turvattu, tulee hänen saada Multicatista saatavan 49 milligramman annoksen lisäksi 63 milligrammaa tauriinia päivittäin. Koska hänen pääasiallinen ravinnonlähteensä on broilerin liha (1/3) ja broilerin elimet (1/3), voimme laskea tauriinin saannin ravinnosta käyttämällä seuraavia lähtötietoja:

-Päiväannos 140g, josta 1/3 on 47g.

-Broilerin lihasta tauriinia saa keskiarvoisesti 1004mg kilosta lihaa, eli noin milligramman grammasta.

-Broilerin sydämestä ja maksasta tauriinia saa 1179mg kilosta, eli noin 1,2mg grammasta.

Lihasta saadaan siis päiväannokseksi 47 x 1mg = 47mg

Elimistä saadaan päiväannokseksi 47 x 1,2mg = 56mg

Yhteensä 2/3 päivän ruoka-annoksesta antaa tauriinia noin 103mg. Koska ravinnosta 1/3 koostuu vielä luisesta lihasta, voidaan arvioida, että tauriininsaanti täyttyisi ilman ravintolisiäkin. Kuitenkin, otan mielummin varman päälle, kuin aiheutan puutostiloja.

Monivitamiinivalmisteena käyttämäni Multicatin ohjeenmukaisella annostuksella edes rasvaliukoisten vitamiinien liikasaantia ei tarvitse pelätä. Monivitamiinin voi siis huoletta antaa varmistamaan vitamiinien, kalsiumin ja tauriinin saantia.

Tiivistettynä:

• Tauriini on kissalle välttämätön, ravinnosta saatava aminohappo, sillä se ei voi muodostaa sitä kehossaan lainkaan, tai ainakaan riittäviä määriä.
• Tauriinia esiintyy lihassa, elimissä sekä hermostossa, etenkin sydämessä sekä aivoissa. Mitä enemmän lihas tekee töitä, sen enemmän se oletettavasti sisältää tauriinia. Kasvikunnasta vain merilevät sisältävät mitattavia määriä tauriinia.
• Saantitarve on aikuisella kissalla vähintään 0,2% päivittäin nautitun ravinnon kuiva-ainemäärästä. Pennun ja tiineen tai imettävän emon tarve on vähintään 0,25% ravinnon kuiva-aineesta.
• Tauriini alkaa tuhoutumaan kuumennettaessa, joten liha tulisi syöttää mahdollisimman raakana. Kypsennettyä, kotikutoista ravintoa on hyvä höystää tauriinilisällä sen riittävän saannin varmistamiseksi.
• Tauriinin puutos aiheuttaa näkökyvyn heikentymistä ja lihasten, erityisesti sydänlihaksen, toimintahäiriöitä. Jatkuva alisaanti tarpeeseen nähden on letaalia.

Kissan suu: kieli, leuat, hampaat sekä hammasterveys

Kynsien lisäksi myös kissan suu paljastaa sen olevan petoeläin. Sekä kissan hampaisto että kieli ovat omiaan liharuoan nauttimiseen: saaliin tappamiseen, lihan paloitteluun sekä syötäväksi liian suurten luiden siistimiseen viimeisestäkin lihanrippeestä. Suun osuuteen ruoansulatuksessa ei tässä tekstissä paneuduta lihan pilkkomista enempää.

Kieli

Kissan karhea kieli on omiaan turkin sukimiseen, sillä sen pinta on päällystetty pienillä koukkumaisilla ulokkeilla, kielinystyillä tai tarkemmin keilanystyillä. Turkin harjaamisen lisäksi karhealla kielellä saa raapattua viimeisetkin lihanrippeet suurista luista, jolloin saaliseläimestä ei mene hukkaan yhtään syötäväksi kelpaavaa osaa. 

Kissan makuaisti on rajoittuneempi kuin ihmisellä, kissa ei nimittäin maista makeaa, sillä sillä ei ole makean maistamiseen tarvittavaa makunystyröitten rakennetta. Sokerin maistamattomuutta on tutkittu esimerkiksi vesitestillä, jossa toiseen juoma-astiaan oli lisätty runsaasti sokeria. Kissat eivät osoittaneet erityistä mieltymystä tai torjuntaa kumpaakaan astiaa kohtaan, joten ne eivät huomanneet eroa veden makeudessa.
Yksi erittäinkin luonnollinen syy makeanaistinten puuttumiselle löytyy: lihansyöjä ei tarvitse niitä mihinkään, sillä hiilihydraatit eivät ole osa sen luontaista ravintoa.

Väkäsiä kielen pinnalla.

Leuat ja hampaan rakenne

Kissan leuat liikkuvat vain pystyasennossa, eivät sivuttain kuten esimerkiksi ihmisen. Tämä helpottaa kissaa pitämään kiinni saaliistaan, sekä auttaa sitkaiden lihapalojen leikkuussa. Hampaiden leikkuuvoima ei lipsahda sivulle kovaakaan luuta poikki purtaessa, kun leuat pysyvät kohdakkain. Sivuttaisliikettä ei myöskään tarvita ravinnon jauhamiseen, sillä kissa nielee ruokansa suupaloina, jauhantaan sopivien litteäkärkisten hampaiden puuttuessa.

Hampaat kiinnittyvät leukaluuhun hammasjuurten avulla. Hampaan esillä olevaa, kiilteen peittämää osaa kutsutaan hampaan kruunuksi tai teräksi, mikä sopiikin kissaeläimille paremmin. Hampaan sisällä, ydinontelossa, kulkevat verisuonet sekä hermosto. Ikenen sisään jäävä hampaan kaula on terää herkempi vahingoittumaan, sillä kovaakin kovempi terää suojaava kiille muuttuu ienten alla luun kaltaiseksi hammassementiksi.

Kissan hampaat

Kissan hampaisto koostuu kolmestakymmenestä pysyvästä hampaasta, pennun 26 maitohammasta puhkeavat muutaman viikon iässä. Hampaiden vaihto pentuhampaista pysyviin tapahtuu noin neljästä kuukaudesta kuuden kuukauden ikään.

Pennun kulmahammas vaihtumassa pysyvään hampaaseen. Pysyvä hammas kasvaa paikalleen parissa viikossa, nopeamminkin.

Hampaisto koostuu neljästä suuresta caninuksesta eli kulmahampaasta, niiden väliin jäävistä pikkuruisista inkisiiveistä eli etuhampaista, premolaareista eli välihampaista sekä molaari- eli poskihampaista. Etuhampaita kissalla on kuusi sekä ylä- että alaleuassa, kulmahampaita neljä, kaksi ylhäällä ja kaksi alhaalla. Välihampaita on yläleuassa kolme molemmin puolin, alhaalla vain kaksi kummallakin puolella. Neljä poskihammasta puhkeavat vasta pysyvien hampaiden yhteydessä, kaksi ylös ja kaksi alas.

Kuvassa osa kissan hampaista.

Kissan hampaat soveltuvat erittäin hyvin lihansyöjälle: kulmahampailla se saa puraistua pienen saaliseläimen kallon halki tai pideltyä suurempaa saaliseläintä, kuten kania, kiinni sitä tukehduttaessa. Yläleuan taimmaisilla, terävillä ja kiilamaisilla välihampailla kissa leikkaa lihan pienempiin osiin, ja vaikka kissaeläimillä poskihampaat onkin, ei niillä hienonneta syötyä ravintoa: alaleuan molaarit toimivat raateluhampaina yläleuan taimpien välihampaiden tavoin, yläleuan poskihampaat taas ovat mitättömän pikkuruiset.

Ruokailun lisäksi kissa käyttää hampaitaan myös turkkiaan hoitaessa: nakertaen avatakseen takkuja tai poistaakseen turkkiin takertuneita tikkuja, kissanhiekkaa, neulasia jne.

Sormenvälitkin on hyvä nakerrella puhtaiksi.

Hammasterveys

Huono hammashygienia -> kuoleman löyhäys

Hyvin hoidetut hampaat -> miellyttävän hajuinen hengitys

Harjaa hampaat, huuhdo suu: hammaspeikko lannistuu!

Vaikka se kurja asia onkin, ei kissan hampaita samalla tavalla korjailla, kuin ihmisellä. Siksi kissan hampaiston hyvinvoinnista tulisikin huolehtia läpi kissan eliniän. 

Kissan hampaisiin kertyy plakkia ja hammaskiveä samoin kuin ihmisellekin, jos sille tarjotaan sellaista ravintoa, joka ei mekaanisesti puhdista hampaistoa. Luonnollisella ravinnolla, sitkaalla lihalla ja luulla, kissa saa riittävän mekaanisen puhdistuksen, eikä erillistä hammashuoltoa välttämättä koskaan tarvita. 

Nappulaa ja pehmeitä märkäruokia ravinnokseen saavan kissan hampaisiin kertyy erittäin helposti plakkia, joka ajan myötä kovettuu hammaskiveksi. Hammaskiveä ei esiinny ainoastaan hampaan näkyvällä pinnalla, vaan se voi yltää myös ikenen alle, jolloin se aiheuttaa herkästi ientulehduksen eli gingiviitin. Ientulehdus näkyy herkästi verta vuotavina, punoittavin ienrajoina, ja on tuttu vaiva myös monelle ihmiselle. Pahimmillaan ientulehdus johtaa hampaan kiinnityskudoksen tulehdukseen, paradontiittiin joka saa hampaan lopulta irtoamaan. Paradontiitissa hampaan kiinnityskudos, leukaluu ja hammassementti kärsivät pysyvästi, joten parannettavaan ientulehdukseen kannattaa puuttua heti, mieluiten eilen.

Hammashoidosta riippumaton syöpyminen, eli resorptio on myös yleistä kissoilla. Syöpymätaudissa hammas alkaa usein tuhoutumaan hampaankaulan alueelta, jolloin vaiva huomataan ilman röntgenkuvia vasta silloin, kun vaiva on jo edennyt niin pitkälle, että hampaasta alkaa irrota paloja. Hampaiden säännöllinen hoito ja niiden kunnon tarkkailu auttaa siis havaitsemaan myös tämänkaltaiset sairauden aiheuttamat muutokset.

Mikäli kissa ei saa hampailleen riittävää mekaanista hankausta ravinnostaan, tulisi kissan hampaat harjata, mieluiten päivittäin. Kissalle kannattaa valita mahdollisimman pienellä harjasosalla varustettu harja, ja vartavasten kissoille suunnattu hammastahna. Kissan hampaiden harjaus niiden ulkopinnoilta on tärkeämpää, kuin suun sisäpuolelle ulottuva harjaus. 

Harjaus kannattaa aloittaa jo pentuiässä, jolloin siihen tottuminen on kissalle helpompaa. Aikuisenkin kissan voi kuitenkin totuttaa harjaukseen, kärsivällisyyden ja palkitsemisen avulla. Mikäli harjaus tuntuu kovin hankalalta, jää vaihtoehdoksi ruokavalionmuutos luonnollisempaan suuntaan ;)

Meillä nappula-aikaan käytössä olleet hammasharja ja -tahna. Näille ei enää ole ollut tarvetta.

Kissan hampaiden hoito eläinlääkäriasemilla on kallista lystiä, sillä hammashuolto voidaan tehdä vain anestesian alaiselle kissalle. Kissan suuhun olisi hyvä kurkkia aina toisinaan, ja pitää silmällä hampaiden kuntoa, jolloin vaivoihin pystytään vaikuttamaan ajoissa. 

Lihanpaloista koostuva ateria edes kerran viikkoon edesauttaa hampaiden hyvinvointia.
Kuitenkin, mitä enempi, sen parempi.

Kissan hampaiden ehkäisevällä huollolla voidaan siis säästää pitkän pennin lisäksi myös kissaa kivuilta ja anestesialta. Monien suosittelemien hammasraksujen (esim. Royal Canin Oral Sensitive, Hill's Oral Care Feline) ja hammasnamien (esim. Whiskas Dentabites) sijaan kannattaa keskittyä lihapitoiseen ruokintaan, sillä mikään raksu ei oikeasti ole rakenteeltaan sellainen, että se hammasta puhdistaisi. Raksuvalmistajat lupaavat, että nappula on tavallista pehmeämpi, jolloin hammas uppoaa siihen ja puhdistuu. Todellisuudessa kissan terävä hammas joka tapauksessa hajottaa raksun tuhannen päreiksi pistemäisessä puristuksessa, eikä puhdistavaa vaikutusta synny. Tässäkin asiassa kannattaa siis suhtautua kriittisesti valmistajien tuotelupauksiin.

Vinks: Meillä näissäkin kuvissa mallina ollut Penni on innostunut järsimään kiipeilyteliinestä roikkuvaa karkeaa sisalköyden pätkää, ja tavallaan harjailee siinä itse hampaitaan.

Miten teillä pidetään huoli kissan hammashygieniasta? Onko ollut ongelmia hampaistossa, mahdollisia hammaskivenpoisto-operaatioita?

Joulunajan vaaranpaikat: kauniit kukat sekä suloinen suklaa

Joulu lähestyy ja koti täyttyy kanelin sekä hyasintin tuoksusta. Joulukukat ovatkin mukava tunnelmanluoja ja kodin kaunistus, mutta ihan mitä tahansa joulukukkaa ei kannata kissatalouteen hankkia.

Tulppaanit 'Rococo' sekä 'Princess Irene'

Vuosikaudet on kulkenut huhu siitä, että yksi juhlakauden suosituimmista kasveista, joulutähti, Euphorbia pulcherrima, olisi sekä ihmisille että eläimille hengenvaarallinen. Joulutähti kuuluu tyräkkikasvien sukuun, johon kuuluvien kasvien yhteispiirteenä on vaalea maitiaisneste. Maitiaisneste on ärsyttävää, ja se saattaa nieltynä aiheuttaa ärsytysoireita suun, nielun ja vatsan alueella. Kaikessa on poikkeuksia, ja toisinaan joulutähden maitiaisneste saattaa aiheuttaa ärsytystä vaikeamman allergiareaktion. Kasvi ei kuitenkaan ole väittämistä huolimatta myrkyllinen, joskin sen hankkineen tai lahjaksi saaneen kannattaa varotoimenpiteenä sijoittaa kasvi niin, etteivät perheen lemmikit pääse siihen käsiksi.

Viime vuosina joulun suursuosikiksi on noussut myrkyllisyydeltään vertaansa vailla oleva joulukukka, Helleborus niger, helleborus, eli kotoisammin jouluruusu. Jouluruusu on herkkä ja kaunis kasvi, mutta lapsi- ja lemmikkieläinperheiden kannattaa kiertää se kaukaa. Jo pienen määrän syöminen saattaa aiheuttaa vakaviakin myrkytysoireita, ja onpa sitä käytetty antiikin aikaan myös biologisena aseena. Jouluruusun sisältämät myrkyt, helleboreiini ja helleboriini aiheuttavat limaneritystä ja kurkun ja nielun turpoamista sekä aivastelua. Suuret annokset jouluruusun myrkkyä oksettavat ja aiheuttavat ripulia, pahimmillaan myrkytys aiheuttaa elimistön pettämisen ja kuoleman.

Pitkäikäisyytensä ja helppohoitoisuutensa vuoksi suosittu tulilatva, Kalanchoe calandiva, on niin ikään myrkyllinen syötynä. Tämän joulunaikaan useimmiten punaisena ja valkoisena saatavan kasvin sisältämät glykosidit, kuten kardenolidi ovat sydämeen vaikuttavia myrkkyjä. Suurina määrinä nautittuna ne saattavat aiheuttaa sydämeen tulevien hermoimpulssien häiriöitä ja johtaa sydänpysähdykseen.

Jouluiset sipulikukat: amaryllis, oikealta nimeltään jaloritarinkukka, Hippeastrum, hyasintti, Hyacinthus orientalis, ja tulppaanit, Tulipa ovat lehti-ja kukkaosiltaan varsin vähän haitallisia. Suurin myrkytysvaara piilee niiden sipuleissa, joiden syömisestä saattaa aiheutua vakaviakin vaivoja, oksentelusta rytmihäiriöön. Amaryllikset ja tulppaanit tuovat iloa kotiin myös leikkokukkina, jolloin sipulin myrkyllisyydestä ei tarvitse murehtia. Syötynä lehdet ja kukatkin voivat tietysti ärsyttää suuta ja vatsaa, jolloin syljeneritystä, oksentelua ja ripuliakin saattaa esiintyä.

Turvallisimpia joulunajan kukkia muovikukkien ohella lienevät joulukaktus, Schlumbergera x buckleyi, sekä erilaiset ananaskasvit, kuten timanttiananas, Guzmania lingulata, jotka ovat myrkyttömiä. Sen lisäksi voi joulunakin kodin koristeena käyttää kissanruohoa, vaikka se ehkä tuokin enemmän mieleen pääsiäisen kuin talvisen juhlan... Kissanruoho kuitenkin on kissan mielestä varmasti paremman makuista kuin kitkerät joulunajan kasvit, ja jotkut kissat jättävätkin muut huonekasvit rauhaan, kun tarjolla on esimerkiksi vehnänorasta.

Muistattehan pitää myös suklaakonvehtirasiat kissojen ulottumattomissa, sillä varsinkin minttutäytteiset konvehdit saattavat kiinnostaa kissoja. Maitosuklaa on lemmikeille vaarattomampaa, kuin tumma suklaa, sillä mitä suurempi kaakaopitoisuus, sen enemmän teobromiinia suklaa sisältää. Teobromiini on kofeiinin kaltainen, joskaan ei yhtä tehokas piriste. Se lisää myös virtsaneritystä, ja virtsan tiputtelu onkin yksi oireista sydämentykytyksen, läähätyksen ja levottomuuden ohella. Tappavan annoksen raja on kissalla noin 200 mg teobromiinia per painokilo, ja koiralla 300 mg/kg. Sadassa grammassa maitosuklaata teobromiinia on noin 150 mg ja tummassa suklaassa noin 450 mg. Aivan pieni määrä ei siis ole vielä tappava, mutta oireiden ilmaantumiseen tarvittava määrä on yksilökohtainen.

Muita lemmikille myrkyllisiä kasveja ja aineita voit etsiä vaikkapa näiltä englanninkielisiltä eläinten myrkytysavun sivuilta. Kasvien tieteelliset nimet löytyvät tekstistä, sillä niillä pystyy helposti hakemaan myös englanninkielistä tietoa eri kasveista.

Pidetäänhän myös kynttilöitä silmällä, jotteivät kissaparat joutuisi viettämään jouluaan kaljun rotanhännän koristamana.

Eläinlääkärireissu

13. päivä keskiviikkona teimme rutiinireissun eläinlääkäriin, mitään ei siis onneksi ole pielessä. :) Penni sai ensimmäisen vuosirokotuksensa ja Morris ensimmäisen penturokotuksen, joka tehostetaan noin kuukauden kuluttua. Morris myös sirutettiin samalla kertaa.

Käymme eläinlääkärillä naapurikunnassa, sillä olin Pennin kastraatiota suunnitellessa kuullut paljon positiivista kyseisestä vastaanotosta, niin hinnasta kuin lääkäristäkin. 

Ja tosiaan, lääkäri onkin mukava ja asiallinen, joskin hieman jörö, mutta vastauksen saa kysymykseen kuin kysymykseen, toisin kuin siellä, missä Penni sai penturokotuksensa.

Hintatasokin on aivan eri luokkaa, Pennin ensimmäinen rokotus sekä sirun laitto samalla kertaa maksoi noin 130 euroa. Nyt saimme kahden kissan rokotukset sekä toiselle sirun vain 70 eurolla! Kastraatiokin maksoi vain 55 euroa.

Morris tutkii...

Eläinlääkärireissut olisivat ihan mukavia, mutta niihin liittyy muutama ongelma.. joista kaksi ensimmäistä on kyllä hyvin paljon läsnä normaalielämässäkin..:

1. Kynsien leikkuu on eläinlääkärille mentäessä tarpeen, jotta mahdollisesti pyristelevä kissa ei satuttaisi ketään tielle osuvaa.. En halua kissani ensitöikseen raapivan lääkäriä verille. 

Penni on siitä mukava tapaus, että hänet voi vaan istuttaa syliin kuin pikkulapsen, ja napsutella kynsien kärjet pois, mutta Morris.. Hohhoijaa, siinä on sellainen korkkiruuvivieteri, jonka keskiosa pörii ymäri joka suuntaan ja raajat huitovat kaikki neljä omiinsa. Olenkin varovasti nipsutellut Morriksen kynsiä (älkää kertoko) hänen nukkuessaan :D Aina varovasti töppönen kerrallaan, jottei pörrikkä heräisi.

2. Irtokarvat.. Niitä on joka puolella, työvaatteenikin ovat peittyneet niihin, Pennin vaaleaan alusvillakarvaan, jota irtoaa aivan tolkuttomasti, ainakin nyt, kun turkki on talven varalle paksuntunut. En halua, että kissasta varisee karvamatto vastaanoton lattialle, joten furminoin ja karstasin ainakin puoli tuntia sinäkin aamuna.. Ja edeltävänä iltana. No, irtosi herrasta silti karvaa, mutta onneksi ei ihan hillittömiä määriä.

3. Matkapahoinvointi on ongelmista suurin ja vaikein. On hirveä katsoa ja kuunnella, kun rakas kissa kärsii, mouruaa, kuolaa, vaahtoaa, oksentaa ja ulostaa koppaan. 

Feliway on kokeiltu, sillä ei ollut mitään vaikutusta, vaikka kuinka sitä koppaan suihkinkin. Myöskään sylissä matkustaminen ei tuonut kuin hetken helpotuksen, ei liioin kopan peittäminen kankaalla. 

Tällä kertaa lähestyin asiaa yrttispuolelta, ja ostin vuohenjuuri & valeriana* -valmistetta, jonka pitäisi rauhoittaa. En myöskään tarjoillut aamuruokaa, jotta vältyttäisiin oksennuksessa olevan kissan pesemisestä vastaanotolla.. 

Minusta tuntuu, että tuo rohdosvalmiste auttoi.. Penni kyllä kuolasi koko matkan, kopassa oli pitkin seiniä varmaan metrinen kuolavana, ja tuli se kakkakin sieltä, mutta aivan loppumatkasta. Kissa oli kuitenkin muuten rauhallinen, ei valittanut eikä pitänyt matalaa mouruavaa ääntä, joka yleensä on kielinyt siitä, että nyt ahdistaa ja kohta tulee oksennus. Paluumatkan Penni nukkui suurimmaksi osaksi, mikä oli ihan uusi juttu häneltä. Aion ehdottomasti kokeilla tätä valerianavalmistetta uudelleenkin, sillä kerrasta on paha vielä vetää mitään todenmukaisia johtopäätöksiä sen vaikutuksesta.

Morris ei onneksi voinut pahoin, mitä nyt pakokauhun vallassa yrittikin raapia tiensä ulos kopasta.. 

Vaikka sinne kiltisi kotona kömpikin. (Tämä tosin on Pennin koppa)

Molemmat kissat saivat Nobivac Tricat Trio kolmoisrokotteet, jotka avittavat kissaa vastustamaan kissaruton lisäksi myös herpes- ja kalikivirusten aiheuttamaa kissaflunssaa. Rokotteista ja niiden toiminnasta sekä taudeista joilta niiden avulla suojellaan, kirjoittelen vielä kunnon jutun, joten ei tässä sen enempää rokottamisesta. :) 

Penni on sirutettu jo aiemmin, joten nyt Morriskin sai sirun nahkansa alle. Kissamme ovat sisäkissoja, ja karkuun pääsemisen riski on pieni, mutta aina mahdollinen. En halua pelata turhia uhkapelejä, että karkuteiltä löytynyt kissa joutuisi muiden hoiviin tai pahimmillaan piikille sen takia, että se eksyisi pitemmän matkan päähän sellaiseen eläinsuojaa, josta sitä ei osaisi kysellä. Kirjoitan myös sirutuksesta ihan kunnon jutun, joten nyt kerrottakoon vain sen verran, että Morris oli yllättävän urhea eikä edes värähtänyt sirua laitettaessa, vaikka muuten onkin sellainen kiemurtelija. :)

Vielä loppuun muita kuulumisia sen verran, että meillä menee jo ihanasti, Penni on ihan normaali oma itsensä ja tulee luokse kutsuttaessa, könyää viekussa ja jakelee pusuja ihan normaaliin tyyliin <3

Meinasi jo ihan tulla itku, kun Penni oli niin pitkään vähän poissa tolaltaan pennun saapumisen takia.. 

No, nyt se antaa jo Morriksen lutkuttaa nänniäänkin, vaikka mielestäni moiset prvoudet voisi kyllä lopettaa hetipaikalla. ;)

Hyvä kuitenkin tietää, että Morris kokee Pennin turvakseen :) <3

* Valeriana on Valeriana officinalis-kasvista, eli rohtovirmajuuresta saatua rohdosta, jota käytetään rauhoittamaan ja joskus jopa unilääkkeenä. 

(Toisaalta Valeriana vaikuttaa kissoihin samalla tapaa, kuin kissanminttu, muttei meillä ainakaan mitään innostusta ilmennyt, kaipa sekin on kasvin käsitteystä kiinni)

Hiekkalaatikot ja kuivikkeet

Kissa on luonnostaan siisti eläin, ja se näkyy hiekkalaatikkokäyttäytymisessä monella tapaa. Kissa saattaa myös olla todella valikoiva joko kuivikkeen tai laatikon suhteen, tai vaikka molempienkin. Käydään läpi kissan hiekkalaatikkokäyttäytymistä sekä erilaisia kuivike- ja laatikkovaihtoehtoja.

Kun kissa tekee tarpeensa

Sisäkissan ja ulkokissan vessakäyttäytyminen on pitkälti samanlaista. Kissa haluaa tarpeidentekopaikakseen suojaisian paikan, josta se pystyy myös nopeasti poistumaan vaaran uhatessa. Lisäksi alustan on oltava helposti kaivettavaa ja nopeasti kosteutta imevää. Ulkona tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi kukkapenkit ja ihmisten harmiksi lasten kattamattomat hiekkalaatikot.

Kun kissa aloittaa tarpeidensa tekemisen, se kaivaa etutasuillaan kuopan kuivikkeeseen. Tarkistettuaan, että reitti on selvä, kissa kyykistyy kuopan päälle. Ulostaessa kissan asento on istuvampi, virtsatessaan kissa on lähempänä maata. Varsinkin sisäkissat yleensä peittelevät jätöksensä vähentääkseen niiden aiheuttamia hajuhaittoja, mutta ulkokissat saattavat jättää tuotoksensa peittelemättä. Yhtenä esimerkkinä kerrottakoon, että meillä Morris ei ole läheskään yhtä kova peittelijä kuin Penni, vaan Penni varsinkin alkuun kävi hyvin usein peittelemässä pienemmän kissan pissat kun tuo oli käynyt asioillaan. Nykyään pikkukissa pitää jo jonkinmoisen huolen myös tästä jälkitoimesta, mutta ei silti ole asiassa lainkaan niin huolellinen, kuin 'isoveljensä'.

Kissa käyttää luonnossa harvoin samaa vessapaikkaa useamman kerran, joten kuivikkeen siisteydestä tulee sisätiloissa pitää hyvä huoli. Liian likainen kuivike saakin helposti kissan tekemään tarpeensa puhtaampaan paikkaan, vaatemyttyyn, matolle tai sänkyynkin.

Kuivikkeet

Sisäkissoille on kuivikevaihtoehtoja vaikka millä mitalla; on savi- tai puupohjaisia kuivikkeita, pähkinänkuorirouhetta sekä silikakiteitä. Kuivikkeita löytyy materiaalien lisäksi myös useita eri raekokoja, on pellettejä ja murusia. Toiset hiekoista paakkuuntuvat, toiset eivät.

Kissa valitsee luonnossa mahdollisimman pehmeän kaivuualustan, joten mukavimman tuntuista kissan tassuille on mahdollisimman pienen raekoon omaava, köykäisesti liikuteltava hiekka.

Monet hiekat ovat (kevyesti) hajustettuja, mutta kissan herkkää nenää ajatellen paras vaihtoehto on hajusteeton hiekka. Laadukas hiekka ei haise, kun laatikon puhdistaa huolellisesti vähintään kerran päivässä, joten hajusteilla ei täten ole juuri virkaa osana kissanhiekkaa.

Käytä hiekkaa laatikon syvyydestä riippuen vähintään 7cm kerroksena, niin puhdistus on helppoa, ja kissa pystyy kaivamaan sopivan syvyisen kuopan. Mitä vähemmän kuiviketta on, sitä nopeammin se likaantuu ja alkaa haista.

Alla pienet selostukset erilaisista kuivikevaihtoehdoista ja niiden käyttöominaisuuksista, sekä muutamia tuote-esimerkkejä.

Mikrohiekka on hiekkaa, joka on pienen raekoon omaavaa, köykäisesti kaivettavaa hiekkaa. Mikrohiekat ovat paakkuuntuvia, ja pienet mikrorakeet paakkuuntuvatkin yleensä tiiviiksi paakuksi. Nämä hiekat kestävät käytössä pitkään, jopa kuukauden, tiiviiden paakkujen helpon siivottavuuden vuoksi.

Mikrohiekkoja: Ever Clean (sis. aktiivihiiltä), Compact Care (antibakteerinen), Purr&Simple (pähkinänkuorirouhe), Cattia

Pelletit ovat esimerkiksi puu-, olki- tai pähkinänkuoripohjaisia, usein paakkuuntumattomia kuivikkeita. Useimmiten pelletit hajoavat kastuessaan murusiksi, jotka voi olla vaikea puhdistaa tavallisesta hiekkalaatikosta. Kosteat purut laatikon pohjalla saattavat myös olla epähygienisiä, jos laatikkoa ei kovin usein siivoile. Pellettejä varten onkin olemassa kaksiosaisia, ritiläpohjaisia laatikoita, joista kostunut puru on helppo puhdistaa laaikkoa ravistelemalla.

Pellettien tuntuma kissan varpaissa voi olla kova, eikä niitä välttämättä ole kovin mukava kaivella. Kyse on tietysti kissakohtaisista mieltymyksistä, ja moni ei tarpeitaan suostu muuhun kuivikkeeseen edes tekemään.

Pellettejä: Compact Care, Purr&Simple (pähkinänkuorirouhepuriste), EcoBastis (ei varsinainen pelletti, mutta siihen suuntaan menevä paakkuuntuva rae), useita markettimerkkejä. Jotkut käyttävät rautakupoista saatavia puupellettejä kissan kuvikkeena, ja isot säkit tulevatkin edullisiksi.

Kristallihiekat ovat silikakiteisiä hiekkoja, joihin virtsa imeytyy. Niistä tarvitsee päivittäisen siivouksen yhteydessä poistaa vain ulosteet, sillä virtsan kerääminen erikseen on lähestulkoon mahdoton tehtävä. Kristallihiekka on puhtaanapidon kannalta helpoin hiekka. Kristallihiekkaa löytyy erilaisissa raekoissa, joista suurirakeisimmat voivat taas tuntua kissan tassuun oudoilta kaivettavilta.

Kristallihiekkoja: Karlie Rocks, Compact Care

Hiekan kulkeutumisen estäminen

Käytännössä kaikki paitsi suurirakeinen kristallihiekka kulkeutuvat kissan tassuissa ympäri asuntoa, ja hiekkaa voikin löytyä vaikka sängystä aina nukkumaan mentäessä. Hyvä keino estää suurinta osaa hiekasta kulkeutumasta ympäriinsä, on hankkia vessalaatikon eteen hiekkamatto, johon hiekat karisevat kissan tassuista. Mattoja on esimerkiksi nyppyläisiä lateksimattoja, sekä parhaaksi kokemani kaltaisia säikeistä koottuja mattoja, joissa hiekat varisevat säikeiden välisiin onkaloihin ja kerääntyvät sinne.

Laatikot

Hiekkalaatikoita löytyy sekä katollisia että avoimia, monia eri kokoja ja muotoja. Sijoita laatikko rauhalliseen paikkaan, johon kissalla on helppo pääsy. Laatikoita kannattaa olla vähintään yksi tai kaksi per kissa, mutta monikissataloudessa ei lisälaatikoistakaan ole haittaa.

Avoimet laatikot ovat kissalle käytön kannalta helpoimpia, sillä niihin pääsee monesta suunnasta, ja poistumistiekin on aina avoinna monelle eri taholle. Avoimen laatikon ongelmia ovat hiekan lenteleminen pois laatikosta tarpeiden voimallisen peittelyn seurauksena, sekä jätösten mahdollisen hajun leijuminen helposti ympäristöön. Etuina ovat hyvä tulettuvuus (kissan kannalta) sekä helppo siivottavuus.

Katolliset laatikot saattavat viehättää joitakin kissoja niiden suojaisuuden ansiosta, mutta toisaalta ne eivät jätä poistumisteitä vaaran uhatessa (sisätiloissa tämä ei lie ongelma?). Suljetussa laatikossa virtsan haju saattaa nousta häiritseväksi, varsinkin, jos laatikkoa ei siivoa riittävästi, tai jos käytetty kuivike on huonosti hajuja imevää.

Design- laatikoita on myös ilmestynyt markkinoille. Niiden hyvänä puolena on kaunis ulkomuoto, joten laatikon voi pitää näkyvälläkin paikalla. Kääntöpuolena nämä laatikot ovat usein hirmuisen pienä, eivätkä täten sovi isommalle kissalle lainkaan. Kulku niihin saattaa olla myös vaikeasti tunnelimainen tai katon reiän kautta.

Puhtaanapito

Hiekkalaatikko on tärkeä siivota vähintään kerran päivässä, useamminkin, mikäli sitä käytetään paljon. Valitse käytettävä lapio kuivikkeen laadun mukaan: isoreikäisellä lapiolla on helppo puhdistaa paakut mikrohiekasta, lähes umpinaisella saa kaiveltua ulosteet kristallihiekan joukosta ja kaavittua kostuneet pelletinpurut ritilättömän vessalaatikon pohjalta.

Hiekka vaihdetaan uuteen sen likaannuttua, ja tämä saattaa olla kuivikevaihtoehdosta riippuen viikon, parin tai peräti kuukauden välein tapahtuva operaatio. Hiekan vaihdon yhteydessä laatikko joko pestään ja desinfioidaan tai pestään pesuaineella kuumaa vettä käyttäen.

Koska muovilaatikko naarmuuntuu käytössä ja täten kerää helpommin hajuja ja epäpuhtauksia itseensä, tulee koko laatikko vaihtaa aika-ajoin uuteen. Tarpeeksi paksu kuivikekerros pidentää myös laatikon ikää, kun kissan ei tarvitse kaivaa kuoppaa sen pohjaan saakka.

! Pidä silmällä kissasi laatikkokäyttäytymistä, sillä vähentynyt virtsaaminen tai jatkuva laatikolla ravaaminen voivat olla merkkejä sairauksista. Tarkkaile pissapaakkuja tai puruja, sillä niissä näkyvä veri on osoitus siitä, että kissan virtsatiet ovat infektoituneet. Normaalista poikkeava ulina, jatkuva laatikolla käynti tuloksetta ja pissojen ja kakkojen teko muualle kuin puhtaaseen laatikkoon kielivät siitä, että kissaan sattuu asioinnin aikana. Ota heti yhteys eläinlääkäriin, kun huomaat poikkeavaa käytöstä, varsinkin, jos kissa lopettaa virtsaamisen, sillä virtsaamattomuus saattaa johtaa jopa vuorokaudessa hengenvaaralliseen rakon repeymään.

P.S. Ethän heitä kissasi jätöksiä pyttyyn, mikäli samassa sinne joutuu myös kissanhiekkaa. Jätevesijärjestelmään ei kuulu mitään ylimääräistä ihmisen tuotoksien ja WC-paperin lisäksi, sillä hiekat ja purut saattavat aiheuttaa tukoksia putkistoissa. Satun yhden tapauksen tietämäänkkin, jossa vanhan kerrostalon putket avattiin useaan otteeseen puupurun ne tukittua.

Pytty-kampanjan sivuilta näet, mitä pyttyyn ei sovi laittaa, ja mitä nuo ylimääräiset aineet ja peräti ongelmajätteet saavat viemäriverkossa aikaan.

Kissa ja hiilihydraatit

Hiilihydraatit ovat tärkein energianlähde ihmiselle, mutta kissa ei tarvitse niitä ravinnossaan välttämättä lainkaan. Kissan luontaisen ravinnon, hiiren tai muun pienen jyrsijän, hiilihydraattipitoisuus on vain muutamia prosentteja, eikä niitä saisikaan kissanruoassa olla kuin maksimissaan 10% ravinnon energiamäärästä kuiva-aineessa laskettuna.

Alla tietoa hiilihydraateista ja siitä, mitä ne kissan elimistössä saavat aikaan.

Mitä ovat hiilihydraatit ja mihin niitä käytetään?

Hiilihydraatit, joihin sokerit ja tärkkelys kuuluvat, ovat energiaravintoaineita. Samaan kastiin kuuluvat myös esimerkiksi rasvat sekä valkuaisaineet, proteiinit. Kaikkia energiaravintoaineita voidaan nimenmukaisesti käyttää hyväksi kehon energiantuotannossa, ja esimerkiksi rasvasta saadaan energiaa 9 cal per gramma, proteiineista ja hiilihydraateista kumpaisestakin noin 4 cal per gramma. Ei ole siis energiatehokkaampaa syöttää kissalle paljon hiilihydraatteja, sillä rasva, jota kissa pystyy luontaisesti hyvin hyödyntämään, tuo energiaa yli kaksinkertaisen määrän yhtä suuressa määrin syötettynä.

Hiilihydraattien energia vapautetaan kehossa erinäisissä reaktioissa. Esimerkiksi tärkkelys, jota suurin osa hiilihydraateista on, pilkotaan hydrolyysiksi kutsutussa reaktiossa. Reaktioon vaaditaan tiettyä entsyymiä, amylaasia. Ihmisellä amylaasia erittyy sylkirauhasissa ja haimassa, joten tärkkelyksen hajottaminen alkaa jo suussa. Kissoilla amylaasia erittyy vain haimassa, ja sielläkin hyvin rajoittuneesti, joten tärkkelyksen pilkkominen energiaksi ei ole yhtä tehokasta, kuin ihmisellä.

Hiilihydraatteja pilkkovissa reaktioissa lopputulemana on usein glukoosi, eli rypälesokeri, jota aivot vaativat energianlähteekseen. Hiilihydraattien pilkonnan lisäksi glukoosia muodostuu glukoneogeneesissä, joka tapahtuu maksassa ja osittain myös munuaisten kuoriosissa. Tämä sanahirviöreaktio käyttää lähtöaineenaan mm rasva- sekä aminohappoja. Rasvahappoja on tottakai rasvoissa, ja aminohapot puolestaan ovat ketjumaisia proteiinin osia.

Kissa siis pystyy hyötykäyttämään hiilihydraatteja energantuotannossa hyväkseen tietyssä määrin, mutta millään tavoin välttämätön osa kissan ravintoa ne eivät ole.

Hiilihydraattien negatiiviset vaikutukset kissan elimistössä

Sen lisäksi, että hiilihydraatit ovat kissoille täysin turhia, voivat ne olla haitallisiakin. Hiilihydraattipitoisen ravinnon haittoja ovat esimerkiksi..

Ylipaino: Hiilihydraattipitoisen ravinnon syöminen kerryttää rasvaa kissan elimistöön. Rasva kissan ravinnossa ei ole haitaksi sellaisenaan kohtuullisissa määrissä, toisin kuin osana korkeahiilihydraattipitoista ravintoa, jolloin hyödynnettävistä proteiineista köyhä ravinto pakottaa kissan syömään enemmän, proteiinintarpeen saavuttamiseksi. Myös haiman liiallinen insuliinintuotanto saa veren sokeriarvon laskemaan, jolloin kissa kokee nälkää, ja syö enemmän, kuin tarve vaatisi.

Ylipaino taas johtaa moniin ongelmiin, kuten nivelvaivoihin, diabetekseen, ja jopa masennukseen, kun kissa ei pääse toteuttamaan luontoaan. Ylipaino hankaloittaa kissan peseytymistä, joten ylipaino voi olla myös syy erilaisiin epähygieenisyydestä ja takkuisista karvoista johtuviin tulehduksiin.

Diabetes: Usein ylipainosta lähtöisin oleva II-tyypin diabetes on kissalla hankala tauti, jonka synty johtuu hyvin usein vääräntyyppisestä ruokinnasta. Haiman tuottaman insuliinin vajetta täytyy ihmisen hoitaa pistämällä kissaan säännöllisesti insuliinipiikkejä. Tautia voidaan hoitaa myös vähähiilihydraattisella, luonnonmukaisella ravinnolla, joka sisältää paljon hyviä eläinkunnan proteiineja ja sopivassa määrin rasvoja.

Virtsakivet: Kissan virtsan normaali pH on noin 6-6,5..7. Hiilihydraatit ravinnossa kohottavat virtsan pH-arvoa. Struviittivirtsakivet ovat virtsakiviä, jotka alkavat muodostua virtsan pHn ylittäessä arvon 7,1, kun magnesium ja muut virtsan mineraalit alkavat krystalisoitua

kidemuotoon. Kissojen ruoissa pidetäänkin usein silmällä hehkutusjäännöksen, eli tuhkan, eli mineraalien määrää, sillä niiden määrä ravinnossa on tietysti verrannollinen niiden määrään virtsassakin. Struviittikiviä alkaa kuitenkin syntymään vähämagnesiumistakin ruokaa nauttivan kissan virtsarakossa kun virtsan pH ylittää arvon 7,5, joten ei ole tuijottaminen vain tuhkan määrään ravinnossa.

Kun liian makeaan virtsaan yhdistetään vielä aavikkoeläimen kyky väkevöittää virtsaansa veden säästämiseksi, niin hiilihydraattipitoista kuivamuonaa syövien kissojen kohtalo on helposti sinetöity. Virtsakiteet ja -kivet aiheuttavat kipua virtsattaessa, pidättelyä, tarpeiden tekoa muualle kuin laatikkoon, sekä pahimmassa tapauksessa virtsaputken tukkeuman ja virtsarakon halkeamisen. Virtsatievaivoihin ja muutoksiin kissan virtsaamisessa onkin aina syytä puuttua, sillä kyse on hengenvaarallisesta vaivasta.

Mitä tästä opimme?

Pidä kissasi ravinnon hiilihydraattimäärä mahdollisimman vähäisenä, niin edistät sen terveyttä monella tapaa. Tarjoamalla lajityypillistä lihaisaa, rasvalla höystettyä ravintoa pidät kissasi terveenä pidempään. Mikäli on pakko (?) syöttää heikkolaatuista hiilihydraatein höystettyä ruokaa, suosittelen käyttämään kuivamuonan sijaan edes märkäruokaa kissan pääasiallisena ravintona. Kaikkein parasta olisi, jo tällöinkin kissa saisi edes osan ravinnostaan tuoreena, raakana lihana.

Kissan oikeaoppinen ruokinta saattaa tuntua hankalata ja kalliiltakin, mutta sen hyödyt ovat moninkertaiset.

Maksatko ennemmin hieman enemmän nyt, vai vielä enemmän eläinlääkärikustannuksina tulevaisuudessa..?

Lisäksi, mitä vähemmän huonosti sulavia hiilihydraatin lähteitä, kasvikunnan tuotteita, kissasi ravinto sisältää, sitä vähemmän kissan WC-laatikosta leijuu hirveitä hajuja. Luonnollista ravintoa syövän kissan ulosteet ovat pieniä ja lähestulkoon hajuttomia! :)

! Älä kuitenkaan muuta kissasi ruokavaliota 'luonnonmukaiseen' ennen asiaan perehtymistä. Vääränlaisella luonnollisella ruokavaliolla, useimmiten pelkillä lihojen syöttämisellä, saa helposti aikaiseksi vaarallisia puutostiloja esimeriksi kalsiumin saannissa.

Tässä vielä ohje hiilihydraattien määrän laskemiseksi ravinnon kuiva-aineesta, sillä se tupataan jättää pois ravintosisältöluettelosta kuluttajan huiputtamiseksi

Esimerkkinä Canagan Free-Run Chicken ravintosisältö:

Proteiinia 37%

Rasvaa 20%

Raakakuitua 1,5%

Tuhkaa 8,50%

Kosteutta 7 %

Rasvahapot, kalsium, fosfori ~7%

yhteensä 81%

100% - 81% = 19%

Eli tämän ruoan seoksesta 19% on hiilihydraatteja.

Lasketaan osuus kuiva-aineesta seuraavalla kaavalla:

100% - kosteus = kuiva-aineen määrä

haluttu ravintoaine : kuiva-aineen määrä x 100 = ravintoaineen osuus kuiva-aineesta

eli

100% - 7% = 93% kuiva-ainetta

19% : 93% x 100 = 20,4% hiilihydraatteja

Canagan Free-Run Chicken -ravinnossa on 20,4% hiilihydraatteja, eli aikalailla paljon. Silti se on sisällöltään yksi lihapitoisimpia kissan kuivamuonia. Lasketaan vielä energian jakautuminen kuiva-aineissa, aikalailla samaakaavaa käyttäen.

Proteiinia kuiva-aineena on 39,8%

Rasvaa kuiva-aineena on 21,5%

Hiilihydraattia kuiva-aineena on 20,4%

Proteeini ja hiilihydraatti antavat 3,5 cal per gramma, eli 39,8 x 35= 139,3 cal per 100g kuiva-aineseosta.

Rasva antaa 182,8 cal

Hiilihydraatit antavat 71,4 cal

Yhteensä energiaa 393,5 cal per 100 grammaa.

Jakamalla kukin arvo kalorien yhteismäärällä ja kertomalla tulos sadalla saadaan energian suhteet toisiinsa.

Jolloin keskinäiset suhteet ovat:

Proteiini 35,4 %

Rasva 46,5 %

Hiilihydraatit 18%

Eli energiassa hiilihydraatit menevät yli suositellun 10% arvon.

Katso tästä miten paljon Latz Meaty Sensations – kuivamuonassa on hiilihydraatteja, ja ylläty.

Kissanruoho

Meillä on ollut jo jonkin aikaa kissanruohon kasvatus vähän huonolla mallilla, syystä laiska mami ei ole jaksanut laittaa kasvamaan. Hommahan on siis huippuvaikea, ei missään nimessä enintään kolmen minuutin askare, joka hoituu ilman vihreää peukaloakin. Tässäkin kohtaa päästään taas sananparteen 'Suutarin lapsella ei ole kenkiä', sillä kuinkas muutenkaan, allekirjoittanut on puutarhuri, eikä saa yhtä kissanruohoa alulle... :)

Nyt kuitenkin nappasin taas itseäni niskasta kiinni, ja ajattelin tuon meidän pikkuvesselin opettaa ennemmin roholle, kuin huonekasvien nakertajaksi. Tietysti myrkyttömien sellaisten, jos vahinko kuitenkin pääsee käymään.

Penni se rakastaakin ruohoa, ja syö sitä kuin mikäkin jänis, sinne katoaa koko korsi pikku puputtajan suuhun alta aikayksikön.

Ei hitsi kun on komponenttejakin niin paljon.. Pääraaka-ainekin puuttuu kuvasta.

Otetaan

-ruukku, joko muoviruukku tai saviruukku, tai vaikka lautasellakin voi ruohoa kasvattaa

-multaa, kukkamultaa tai kestomultaa tai taimimultaa tai kylvömultakin käy, tässä ei ole niin nöpönuukaa

-kastelukannu, lasi tai jokin muu kasteluväline. Itse en niin suihkepullosta perusta, sillä ei sillä mikään kastu

-elmukelmua tai läpinäkyvä muovipussi

-sekä se tärkein eli

Siemenet.

Näppärimmät tietävätkin, mitä sitten tehdään, mutta aloitteville multasormille seuraavana ohjeistus kylvötyön kulusta:

-Täytä valitsemasi ruukku mullalla niin, että yläreunaan jää noin sentti kasteluvaraa. Muista tiivistää multa kevyesti, ettei sitä kastelun jälkeen olekin vain puoli ruukkua.

-Ripottele pinnalle reilusti siemeniä, ja lisää niiden päälle ihan ohut kerros multaa. Näin siemenet eivät heti lähde karkuun kastelun yhteydessä.

-Laita elmukelmu tai muovipussi ruukun päälle, höllästi, niin että ilma pääsee vaihtumaan. Kukaan ei halua homekasvustoa vehreän ruohon sijaan. Aseta ruukku lämpöiseen ja valoisaan paikkaan.

Laita siemeniä reilusti, niin saat tuuhean ruohon.

Patterin äärellä on hyvä olla.

Päivän parin päästä ruoho on jo yleensä noussut oraalle, ja voit poistaa kelmun, ettei homevahinkoja pääse syntymään. Pidä multa tasaisen kosteana, muttei kuitenkaan soisen märkänä. 

Ruoho kasvaa todella nopeasti, ja voit alle viikossa tarjota sitä kissalle maisteltavaksi. 

Kastele ruohoa, mutta lannoittaa sitä ei tarvitse, mullassa kyllä riittää ravintoa siksi aikaa, kun sitä tarvitaan. Laita uusi ruoho alulle, kun vanha alkaa näyttää kulahtaneelle, niin kissallasi on tuoretta ruohoa jatkuvasti saatavilla.

Jaa miksikö ruohoa pitäisi kissalle kasvattaa? 

Ei se aivan välttämätöntä olekaan, ainakin itse olen huomannut, että nyt raakaruokaillessa kanan osittain sulamatta jäänyt luuaines tuo suolistoon joutuneen karvan todella hyvin mukanaan ulos. Mutta kissa, joka ei syö luita, tarvitsee ruohoa juurikin tuohon samaan hommaan, suoliston puhdistamiseen.

Kissa syö ruohoa luonnostaan, ja heikosti sulavana kuituna ruoho tuo suolistoon kertyneitä epäpuhtauksia muassaan ulos kissan elimistöstä. Moni kissa syö myös ruohoa ennen vatsaan kerääntyneen karvapallon oksentamista.

Päätelmänä: kissa syö ruohoa helpottaakseen omaa oloaan.

Ruohossa on toki myös folaattia (synteettinen muoto foolihappo, B9-vitamiini), joka on tärkeä osa punasolunmuodostuksessa. Folaattia kissa saa ravinnostaan myös maksasta sekä munankeltuaisesta.

Kissat myös syövät ruohoa mieluummin, kuin huonekasveja, joten kasvattamalla ruohoa kissallesi säästyt myös siltä mielipahalta, joka tulee kissan riivittyä perintöpalmusi lehdet riekaleiksi...

Pennin mielestä multa on hurrrrjan hauskaa... Varsinkin jos kesällä saa kaivaa parvekkeella mullat ulos ruukuista ja kylpeä siinä sotkussa..

Tämä kotosalla kasvatettava kissanruohohan ei varsinaisesti ole ruohoa, vaan useimmiten joko ohraa, kauraa tai vehnää. 'Kissanruohon' siemeniä voi ostaa suurimmasta osasta lemmikkitarvikeliikkeitä, ja saatavilla on myös valmiita ruohonkasvatussettejä, joissa on astiassa valmiina kasvualusta (vermikuliittia, perliittiä jne) ja simenet. Nämä toimivat lisää vain vesi -periaatteella. Itse tykkään kuitenkin kylvää siemenet multaan, sillä se on juurille tukevampi alusta, eivätkä oraat kissan niitä nyhtäessä aina irtoa, vaan saavat jäädä jatkamaan kasvuaan.

Siementen ja istutussettien hinta liikkuu alle eurosta muutamaan euroon. Onpa CatIt-sarjassakin oma ruohonkasvatuskuppinsa, mutta siihen saakin sitten laittaa ainakin nollan kakkosen perään. Itse olen tykännyt näistä Nelsonin siemenistä, jotka Stockalla maksavat 0,70€ (Plantagenissa samat maksoivat yli euron) ja riitävät kahteen kylvökseen. 

Jos haluaa päästä ihan hirmu helpolla, niin joissain kaupoissa myydään elintarvikeosastolla vehnänorasta valmiiksi kasvatettuna.

! Älä pihistä viljansiemeniä maanviljelijäystävältäsi, ellet ole varma, etteivät siemenet ole käsiteltyjä. Viljansiemenet saatetaan peitata tai käsitellä muilla tavoin tuholaisia ja homeita vastaan, ja nuo käsittelyaineet eivät ole kissalle turvallisia. Pysyttele siis turvallisilla vesillä ja hanki siemenesi eläinkaupasta.

Madotus

Kaksi madotuspäivää takana, tänään olisi vielä viimeisen annoksen aika. Valitsin matolääkkeeksi tällä kertaa Axilurin, sillä Penni on muutamaan otteeseen käynyt ulkosalla viimeisen puolen vuoden aikana, ja Morriksen emo, sekä talouden toinen kissa ovat ulkoilevia kissoja.

Axilur on tablettimainen valmiste, joka tepsii niin suolinkaisiin kuin heisimatoihinkin, sekä myös giardia-alkueläimeen. Annostusmäärä tälle on 50 mg fenbendatsolia (vaikuttava aine) painokiloa kohti, jolloin yksi 250 mg tabletti riittä viiden kilon painoiselle eläimelle. Penni painaa 5,7 kg, joten annostelin hänelle yhen + yhden neljäsosatabletin. 1,4 kg painava Morris saa yhden kolmasosatabletin.
Samanlainen annos tarjoilaan kolmena perättäisenä päivänä.

Axilur 250 mg on kätevä kissoilla ja pienillä koirilla. Annostelu on helppoa.

Penni on ollut siitä ihana kissa, että hänelle ei tarvitse pakkosyöttää mitään muuta kuin aiemmin käyttämääni Mirrix matolääkettä, joka on ruiskussa pastamaisessa muodossa. Multicatit, Briorion, sekä jopa ampiaisenpistoon tarjottu kyypilleri ovat kadonneet kämmeneltä parempiin suihin alta aikayksikön. Samoin kävi myös Axilurin, vaikka syöminen olikin hieman hankalaa, koska tabletti on todella kova. Murenevampi koostumus olisi helpompi, niin tabletti hajoaisi sitä purtaessa.
Morris taas ei suostunut katsomaankaan omaa annostaan päin, joten koin varmimmaksi keinoksi liettää tabletin kolmanneksen veteen. Kaapissa oli onneksi Mirrixin vanha ruisku, joten tiputin palasen ruiskuun ja vedin vesilasista perään pienen määrän lämmintä vettä. Pillerin liuettua pentu pyyhkeen sisään ja väkipakolla suu auki. Julmaltahan se tuntuu, mutta on varmin keino, että lääke todella menee perille rimpuilevaan pikku otukseen.

Tabletti liuotettuna veteen Mirrixin ruiskussa.

Täältä voit lukea virallisemman jutun madotuksesta.

Muita kuulumisia:

Morrishan tuli meille maanantaina, ja tänään lauantain herätessäni ensimmäinen näky oli nukkuva pentu, jota Penni peseskeli. Penni on muutenkin taas normaali oma itsensä, tulee aamulla ja illalla lutkuttelemaan kaulaa (hän on aina tehnyt tätä, vaikka luovutusikäkin on ollut oikea) ja kitisee jaloissa, kun haluaa huomiota. Pesuhetkiä on myös vähän väliä, ja toisen vessahetkeä seuraillaan vierestä. Aluksi Penni hääsi pennun mahdollisimman kauas hiekkalaatikolta, ennen kuin saattoi itse käydä asioillaan.

Morris on myös selvinnyt ripuliongelmasta, sillä tilane helpotti heti, kun jätin Applawsin penturuoan pois luettuani netistä, että sen sisältämä sitrusuute aiheuttaa monelle kissalle pahaa ripulia. Sääli, sillä muuten tuo oli sisällöltään oikein hyvä nappulamainen kuivamuona. Nyt meillä syödään sitten kuivana Canagania ja ZiwiPeakia.