Kissan suu: kieli, leuat, hampaat sekä hammasterveys

Kynsien lisäksi myös kissan suu paljastaa sen olevan petoeläin. Sekä kissan hampaisto että kieli ovat omiaan liharuoan nauttimiseen: saaliin tappamiseen, lihan paloitteluun sekä syötäväksi liian suurten luiden siistimiseen viimeisestäkin lihanrippeestä. Suun osuuteen ruoansulatuksessa ei tässä tekstissä paneuduta lihan pilkkomista enempää.

Kieli

Kissan karhea kieli on omiaan turkin sukimiseen, sillä sen pinta on päällystetty pienillä koukkumaisilla ulokkeilla, kielinystyillä tai tarkemmin keilanystyillä. Turkin harjaamisen lisäksi karhealla kielellä saa raapattua viimeisetkin lihanrippeet suurista luista, jolloin saaliseläimestä ei mene hukkaan yhtään syötäväksi kelpaavaa osaa. 

Kissan makuaisti on rajoittuneempi kuin ihmisellä, kissa ei nimittäin maista makeaa, sillä sillä ei ole makean maistamiseen tarvittavaa makunystyröitten rakennetta. Sokerin maistamattomuutta on tutkittu esimerkiksi vesitestillä, jossa toiseen juoma-astiaan oli lisätty runsaasti sokeria. Kissat eivät osoittaneet erityistä mieltymystä tai torjuntaa kumpaakaan astiaa kohtaan, joten ne eivät huomanneet eroa veden makeudessa.
Yksi erittäinkin luonnollinen syy makeanaistinten puuttumiselle löytyy: lihansyöjä ei tarvitse niitä mihinkään, sillä hiilihydraatit eivät ole osa sen luontaista ravintoa.

Väkäsiä kielen pinnalla.

Leuat ja hampaan rakenne

Kissan leuat liikkuvat vain pystyasennossa, eivät sivuttain kuten esimerkiksi ihmisen. Tämä helpottaa kissaa pitämään kiinni saaliistaan, sekä auttaa sitkaiden lihapalojen leikkuussa. Hampaiden leikkuuvoima ei lipsahda sivulle kovaakaan luuta poikki purtaessa, kun leuat pysyvät kohdakkain. Sivuttaisliikettä ei myöskään tarvita ravinnon jauhamiseen, sillä kissa nielee ruokansa suupaloina, jauhantaan sopivien litteäkärkisten hampaiden puuttuessa.

Hampaat kiinnittyvät leukaluuhun hammasjuurten avulla. Hampaan esillä olevaa, kiilteen peittämää osaa kutsutaan hampaan kruunuksi tai teräksi, mikä sopiikin kissaeläimille paremmin. Hampaan sisällä, ydinontelossa, kulkevat verisuonet sekä hermosto. Ikenen sisään jäävä hampaan kaula on terää herkempi vahingoittumaan, sillä kovaakin kovempi terää suojaava kiille muuttuu ienten alla luun kaltaiseksi hammassementiksi.

Kissan hampaat

Kissan hampaisto koostuu kolmestakymmenestä pysyvästä hampaasta, pennun 26 maitohammasta puhkeavat muutaman viikon iässä. Hampaiden vaihto pentuhampaista pysyviin tapahtuu noin neljästä kuukaudesta kuuden kuukauden ikään.

Pennun kulmahammas vaihtumassa pysyvään hampaaseen. Pysyvä hammas kasvaa paikalleen parissa viikossa, nopeamminkin.

Hampaisto koostuu neljästä suuresta caninuksesta eli kulmahampaasta, niiden väliin jäävistä pikkuruisista inkisiiveistä eli etuhampaista, premolaareista eli välihampaista sekä molaari- eli poskihampaista. Etuhampaita kissalla on kuusi sekä ylä- että alaleuassa, kulmahampaita neljä, kaksi ylhäällä ja kaksi alhaalla. Välihampaita on yläleuassa kolme molemmin puolin, alhaalla vain kaksi kummallakin puolella. Neljä poskihammasta puhkeavat vasta pysyvien hampaiden yhteydessä, kaksi ylös ja kaksi alas.

Kuvassa osa kissan hampaista.

Kissan hampaat soveltuvat erittäin hyvin lihansyöjälle: kulmahampailla se saa puraistua pienen saaliseläimen kallon halki tai pideltyä suurempaa saaliseläintä, kuten kania, kiinni sitä tukehduttaessa. Yläleuan taimmaisilla, terävillä ja kiilamaisilla välihampailla kissa leikkaa lihan pienempiin osiin, ja vaikka kissaeläimillä poskihampaat onkin, ei niillä hienonneta syötyä ravintoa: alaleuan molaarit toimivat raateluhampaina yläleuan taimpien välihampaiden tavoin, yläleuan poskihampaat taas ovat mitättömän pikkuruiset.

Ruokailun lisäksi kissa käyttää hampaitaan myös turkkiaan hoitaessa: nakertaen avatakseen takkuja tai poistaakseen turkkiin takertuneita tikkuja, kissanhiekkaa, neulasia jne.

Sormenvälitkin on hyvä nakerrella puhtaiksi.

Hammasterveys

Huono hammashygienia -> kuoleman löyhäys

Hyvin hoidetut hampaat -> miellyttävän hajuinen hengitys

Harjaa hampaat, huuhdo suu: hammaspeikko lannistuu!

Vaikka se kurja asia onkin, ei kissan hampaita samalla tavalla korjailla, kuin ihmisellä. Siksi kissan hampaiston hyvinvoinnista tulisikin huolehtia läpi kissan eliniän. 

Kissan hampaisiin kertyy plakkia ja hammaskiveä samoin kuin ihmisellekin, jos sille tarjotaan sellaista ravintoa, joka ei mekaanisesti puhdista hampaistoa. Luonnollisella ravinnolla, sitkaalla lihalla ja luulla, kissa saa riittävän mekaanisen puhdistuksen, eikä erillistä hammashuoltoa välttämättä koskaan tarvita. 

Nappulaa ja pehmeitä märkäruokia ravinnokseen saavan kissan hampaisiin kertyy erittäin helposti plakkia, joka ajan myötä kovettuu hammaskiveksi. Hammaskiveä ei esiinny ainoastaan hampaan näkyvällä pinnalla, vaan se voi yltää myös ikenen alle, jolloin se aiheuttaa herkästi ientulehduksen eli gingiviitin. Ientulehdus näkyy herkästi verta vuotavina, punoittavin ienrajoina, ja on tuttu vaiva myös monelle ihmiselle. Pahimmillaan ientulehdus johtaa hampaan kiinnityskudoksen tulehdukseen, paradontiittiin joka saa hampaan lopulta irtoamaan. Paradontiitissa hampaan kiinnityskudos, leukaluu ja hammassementti kärsivät pysyvästi, joten parannettavaan ientulehdukseen kannattaa puuttua heti, mieluiten eilen.

Hammashoidosta riippumaton syöpyminen, eli resorptio on myös yleistä kissoilla. Syöpymätaudissa hammas alkaa usein tuhoutumaan hampaankaulan alueelta, jolloin vaiva huomataan ilman röntgenkuvia vasta silloin, kun vaiva on jo edennyt niin pitkälle, että hampaasta alkaa irrota paloja. Hampaiden säännöllinen hoito ja niiden kunnon tarkkailu auttaa siis havaitsemaan myös tämänkaltaiset sairauden aiheuttamat muutokset.

Mikäli kissa ei saa hampailleen riittävää mekaanista hankausta ravinnostaan, tulisi kissan hampaat harjata, mieluiten päivittäin. Kissalle kannattaa valita mahdollisimman pienellä harjasosalla varustettu harja, ja vartavasten kissoille suunnattu hammastahna. Kissan hampaiden harjaus niiden ulkopinnoilta on tärkeämpää, kuin suun sisäpuolelle ulottuva harjaus. 

Harjaus kannattaa aloittaa jo pentuiässä, jolloin siihen tottuminen on kissalle helpompaa. Aikuisenkin kissan voi kuitenkin totuttaa harjaukseen, kärsivällisyyden ja palkitsemisen avulla. Mikäli harjaus tuntuu kovin hankalalta, jää vaihtoehdoksi ruokavalionmuutos luonnollisempaan suuntaan ;)

Meillä nappula-aikaan käytössä olleet hammasharja ja -tahna. Näille ei enää ole ollut tarvetta.

Kissan hampaiden hoito eläinlääkäriasemilla on kallista lystiä, sillä hammashuolto voidaan tehdä vain anestesian alaiselle kissalle. Kissan suuhun olisi hyvä kurkkia aina toisinaan, ja pitää silmällä hampaiden kuntoa, jolloin vaivoihin pystytään vaikuttamaan ajoissa. 

Lihanpaloista koostuva ateria edes kerran viikkoon edesauttaa hampaiden hyvinvointia.
Kuitenkin, mitä enempi, sen parempi.

Kissan hampaiden ehkäisevällä huollolla voidaan siis säästää pitkän pennin lisäksi myös kissaa kivuilta ja anestesialta. Monien suosittelemien hammasraksujen (esim. Royal Canin Oral Sensitive, Hill's Oral Care Feline) ja hammasnamien (esim. Whiskas Dentabites) sijaan kannattaa keskittyä lihapitoiseen ruokintaan, sillä mikään raksu ei oikeasti ole rakenteeltaan sellainen, että se hammasta puhdistaisi. Raksuvalmistajat lupaavat, että nappula on tavallista pehmeämpi, jolloin hammas uppoaa siihen ja puhdistuu. Todellisuudessa kissan terävä hammas joka tapauksessa hajottaa raksun tuhannen päreiksi pistemäisessä puristuksessa, eikä puhdistavaa vaikutusta synny. Tässäkin asiassa kannattaa siis suhtautua kriittisesti valmistajien tuotelupauksiin.

Vinks: Meillä näissäkin kuvissa mallina ollut Penni on innostunut järsimään kiipeilyteliinestä roikkuvaa karkeaa sisalköyden pätkää, ja tavallaan harjailee siinä itse hampaitaan.

Miten teillä pidetään huoli kissan hammashygieniasta? Onko ollut ongelmia hampaistossa, mahdollisia hammaskivenpoisto-operaatioita?

Turvamerkintä

Mikä mikrosiru?

Aiemmin käytössä olleen tunnistetatuoinnin sijaan on jo jonkin aikaan käytetty turvasirua lemmikin tunnistemerkinnän välineenä. Turvamerkinnässä käytettävä siru on pieni, noin 2mm halkaisijaltaan oleva noin sentin mittainen lasi- tai muovikuorellinen kapseli. Useiden sirujen pintamateriaali edesauttaa sirun paikoillaan pysymistä niin, että keho kasvattaa sidekudoksen kapselin ympärille. Jokaiseen siruun on tallennettu erilainen 15 numeron sarja eläimen yksilöimistä varten. Joihinkin sirutyyppeihin (esim. Lifechip Thermo) on lisätty lämpömittari ruuminlämmön nopeaa mittaamista varten.
Siruttamalla voidaan merkitä kissojen ja koirien lisäksi myös muita lemmikki- ja tuotantoeläimiä.

Sirutus käytännössä

Siru asetetaan parimillisellä neulalla useimmiten joko kissan korvan taakse tai selkänahan alle. Sirutus on lähestulkoon kivuton, hyvin nopeasti suoritettu, rokotuksenomainen toimenpide. Siru ei haittaa kissaa jatkossa millään lailla.
Sirun asentamisen jälkeen sirun toiminta testataan lukemalla siru sirunlukijalla. Lukijan näytölle ilmestyy siruun ladattu numero, jonka tulee olla sama kuin rekisteriin ilmoitettava numerosarja.
Useimmiten eläinlääkäri ilmoittaa sirun Kissaliiton ylläpitämään rekisteriin, johon rotukissojen lisäksi voidaan nykyään rekisteröidä myös kotikissat. Olen kuullut tapauksista, joissa omistajan on itse pitänyt ilmoittaa kissa rekisteriin, joten asian kanssa kannattaa olla tarkkana. Rekisteröimätön siru on käytännössä olematon siru.

Vanhaa tatuointimerkintää paremman turvamerkintäkeinon sirutuksesta tekee se, että siru on ikuinen. Samoin kuin ihmisille tehdyt tatuoinnit, myös lemmikkien tunnistetatuoinnit haalistuvat ja saattavat ajan saatossa menettää muotonsa niin, että numeroista tulee peräti lukukelvottomia. Sirutus on myös nopeampi ja kivuttomampi menetelmä, kuin tunnistetatuoinnin teko.

Miksi turvamerkintä?

Turvamerkintä on nimensä mukaan eläimen turvaksi suoritettu toimenpide. Turvamerkityn ja sirurekisteriin ilmoitetun eläimen omistaja pystytään selvittämään sirunumeron perusteella. Esimerkiksi karkuteille joutunut tai vapaana ollessaan kiinni otettu kissa pystytään palauttamaan omistajalleen, mikäli sen nahan alta siru löytyy. Sirun lukemiseen tarkoitettu laite löytyy useimmista eläinlääkäreistä sekä eläinsuojista.

Sirun laitto rokotuksen tai muun toimenpiteen yhteydessä tulee edulliseksi, joten siru on myös halpa vakuutus lemmin löytymiselle.

Huomioitavaa

Muista päivittää yhteystietosi sirurekisteriin aina, kun muutat tai vaihdat puhelinnumeroa. Kadonnut lemmikki löytää nopeiten tiensä kotiin, kun sirun tiedot ovat ajantasaiset. 

Myös lemmikin vaihtaessa kotia on tärkeä ilmoittaa sirun olemassaolosta uusille omistajille, jotta omistajatiedot voidaan päivittää. Sirutustodistus vaihtaa tietysti myös omistajaa, jotta uusilla omistajilla on tieto lemmikkinsä sirunumerosta.

Suomen Kissaliiton rekisterin lisäksi sirutiedot voi ilmoittaa myös esimerkiksi maksullisen Turvasiru-verkkopalveluun. Palvelusta voi hakea lemmikkiä sirutietojen perusteella vuorokauden ympäri, kuka tahansa. Osa eläinklinikoista kuuluu niinikään vuorokauden ympäri auki olevan Siruhaku-palvelun piiriin, ja niissä tehtyjen sirutusten tiedot ovat kysesen palvelun kautta haettavissa.

Kissaliiton rekisteriin ei ole ympärivuorokautista pääsyä, vaan sieltä sirunumeroa täytyy tiedustella puhelimitse. 

Joitakin mikrosirurekistereitä:

turvasiru.fi

mikrosiru.com

siruhaku.fi

Auta karannutta, kiinni otettua tai varastettua lemmikkiäsi löytämään kotiin, hanki sille turvamerkintä viimeistään seuraavan rutiinitarkastuksen yhteydessä. :)

Kynnet

Kissan kynnet ovat paljolti samanlaiset, kuin mitkä tahansa muutkin kynnet, mutta silti kovin erilaiset aivan erilaisella käyttötaroituksella.

Ihminen käyttää kynsiään lähinnä päänahan rapsutteluun, nenän kaivamiseen ja kännykän takakuoren avaamiseen, mutta kissalle kynnet ovat luonnossa elintärkeät. Kissa käyttää kynsiään saalistaessaan, puolustautuessaan uhilta ja kiipeillessään. Koukkumainen kynsi on oiva apu saaliin kiinnipitämisessä ja ehdoton esimerkiksi puuhun kapuamisessa, saapa kissa sivallettua sirppikynsillään saalistajiinsa syviä haavoja ja ehkä siten pelastettua itsensä kiipelistä.

Kynsien rakenne ja niiden käyttö

Kissan kynsi on keratiinia, kovaa proteiinia, josta koostuvat esimerkiksi myös kaviot, lintujen nokat ja matelijoiden suomut. Myös ihmisen hiukset ja eläinten karvapeite ovat samaista sarveisainetta.

Rakenteeltaan kynsi on kova kuori, joka on alapinnaltaan avoin. Kynnen keskellä ja osittain sen alapinnala kulkee ydin, jossa on sekä verisuonia että hermoja.

Kissalla on sisäänvedettävät kynnet, jotta sen ei tarvitse pitää niitä esillä jatkuvasti. Tällä tavoin kynnet eivät kulu turhaan niiden käydessä jatkuvasti kiinni maahan kissan askeltaessa.

Omistamme poiketen kissan kynnet kasvavat sekä pituus- että leveyssuunnassa. Tämä auttaa kissaa pitämään kyntensä alati terävänä, sillä poistamalla kyntensä uloimman kuoren saa kissa paljastettua sen alta uuden, neulanterävän kynnenkärjen. Kuoren kissa irrottaa raapimalla karheita pintoja, ulkona esimerkiksi puiden runkoja, sisätiloissa raapimapuun lisäksi 'teroitusalustaksi' kelpaavat myös erilaiset matot sekä esimerkiksi sohvannurkka. Irronneita kynnenkuoria löytyykin usein kissan raapimapaikkojen läheltä.

Kissa ei siis raavi sohvan selkänojaa piloille ihmistä kiusatakseen, vaan hoitakseen kynsiään. Tämän lisäksi kissan tassunpohjien feromonirauhasista jää kohteeseen hajujälki, ja jättääpä kissa samalla myös näkyvän merkin siitä, että raapimapaikka on osa sen reviiriä.

Kynsien hoito

Ulkokissan kynsiä ei juuri tarvitse hoitaa, mitä nyt toisinaan kannattaa tarkistaa, etteivät kynnet ole vahingoittuneet.

Sisäkissan kynnet sen sijaan voivat vaatia hienosäätöä, kynnen terävimmän kärjen leikkaamista. Sisäiloissa elelevän kissan kynnet saattavat kasvaa helposti liian pitkiksi, ja estetäänpä kynsien leikkuulla myös vahinko- (tai tahallisten) raapaisujen aiheuttamat ikävät haavat.

Kynttä leikattaessa kynsi täytyy ensin saada esiin tassusta, ja tämä onnistuu painamalla peukalolla ja etusormella tassun uloimman nivelen kohdalta. Kun kynsi on saatu esiin, nipsaistaan terävä kärki pois, ydintä varoen. Kynsihermoon ulottuva leikkaus tuottaa kissalle paljon kipua, ja ydin voi myös vuotaa runsaastikin verta.

Kynnen leikkaamiseen on hyvä käyttää joko kissalle tai jyrsijälle suunniteltuja kynsisaksia, joilla leikattaessa kynttä ei vahingossakaan murjo tai sälöytä. Ihmisten kynsisaksilla kissan kynttä ei kannata leikata, sillä leikkuun paine kohdistuu niillä kynteen eri tavalla, kuin tarkoitukseen suunnitelluilla saksilla leikattaessa. Jos edessä on kuitenkin 'pakkotilanne', käytä niitä ainoastaan aivan kynnen terävimmän kärjen poistoon.

Kynnen juureen kerääntyy usein kerros epämääräistä töhnää, jonka aina silloin tällöin varovasti poistan kynnen päältä. En tiedä, miten tarpeellista tuo on, mutta välillä näyttää siltä, kuin siihen kerääntyisi ties mitä vessalaatikosta peräisin olevaa, enkä haluaisi noiden mönjien aiheuttavan minkäännäköisiä kynsivallin tulehduksia tms. Koska noiden poistaminen on kissalle kivutonta (kaapaisen ne varovasti kynnellä pois), eikä häiritse kynsien käsittelyyn tottunutta kissaa, teen sen ilomielin välttääkseni mahdolliset ongelmat.

Kynsien käsittelyyn totuttaminen

Kissa kannattaa totutaa kynsien käsittelyyn jo pentuiässä, jolloin kynsien hoito onnistuu helposti koko kissan eliniän (ottaen huomioon, ettei kynttä koskaan leikata liian pitkälle ja täten aiheuteta kissalle kynnenleikkuupelkoa).

Pennun tai aikuisen harjoittelevan kissan kynsiä ei tarvitse heti alkaa leikkaamaan, vaan ensin on tärkeä totuttaa kissa tassun kosketteluun. Pidä tassua hellästi sormiesi välissä, silittele tassua. Palkitse kosketukseen rauhallisesti reagoiva kissa, niin se oppii, että töppösten koskettelu on positiivinen kokemus. Kun kissa on tottunut tassun pitelyyn, paina kynsiä varovasti esiin, yksitellen. Kun kissa ei reagoi tassujen ja kynsien tutkimiseen, voi kynsiä alkaa leikkaamaan, varovasti, ensin kynsi ja sitten tassu kerrallaan. Palkitse kissaa aluksi runsaasti, herkuin tai rapsutuksin.

Kynsiä voi myös varovasti lyhentää kissan nukkuessa, jos kynsien leikkuu tuntuu muutoin liian haastavalta, ja kynnet haluaa silti lyhentää.  

Havainnollistava kuva kynnestä.
(Oma kynsi on keltainen,koska mandariinit ;D )

Yllä Pennin terävä kynsi ja alla muutamaa päivää aiemin leikattu kynsi.

Kissan kynsisaksien teräosa on kaarevan mallinen. 

Kissan kynsien poistaminen

Rapakon toisella puolella on nykyään trendi poistaa kissoilta kynnet. Arviolta joka neljäs yhdysvaltalainen kissa menettää kyntensä, eikä toimenpide ole vieras Kanadassakaan. Kynnen poistossa ei kissalta poisteta vain kynttä, vaan käytännössä koko 'sormen' viimeinen nivel amputoidaan.
Kynsien poistaminen evää kissalta mahdollisuuden kunnolliseen puolustautumiseen, jolloin kynnetön kissa saattaa alkaa kärsimään toimenpiteen aiheuttamista luonnehäiriöistä, kuten pelokkuudesta tai puremisella siivitetystä hyökkäilystä.
Kissan kynsien poisto on anteksiantamaton toimi, joka aiheuttaa kissalle kipua, täysin turhaan. Tämä, kuten moni muukin toimi johtuu ihmisten tietämättömyydestä ja kissojen kohtelusta väärin; moni kyllästynyt kissa, jota ei leikitetä säännöllisesti, alkaa leikinomaisesti yliaktiivisena hyppimään omistajansa jalkaan jne. Jos kissan kanssa ei leiki, se yrittää leikkiä liikkuvien kohteiden kanssa. Kissan kynnet poistetaan, jotta esimerkiksi tällaiset häiritsevät tempaukset loppuisivat.
Kynsien poiston kokenut kissa saattaa lopettaa hiekkalaatikolla käynnin, sillä hiekan, varsinkin suurikiteisen sellaisen, kaivaminen operaation jälkeen on luonnollisesti hyvin kivulias tapahtuma. Kissa ei halua tehdä tarpeitaan astiaan, jossa se on joskus kokenut kipua.
'Declaw' -toimenpide aiheuttaa useissa tapauksissa ikävän noidankehän, jossa kissan käytös häiriintyy, sitä aletaan säikkymään, tarpeiden tekoon muualle kuin laatikkoon ärsyynnytään, ja lopulta kissasta hankkiudutaan eroon, usein viemällä 'hulluksi tullut' kissa piikille.
Onneksi Yhdysvalloistakin löytyy jo joitakin kaupunkeja, joissa kynsien poisto on laissa kielletty. Monet myös hankkivat kissojensa kynsiin kiinni liimattavia tuppia, jotka estävät kynsien käytön ja huonekalujen tuhoamisen. Kuinka mahtaa joka suuntaan kasvavalle kynnelle käydä, jos tuppia ei muisteta/viitsitä vaihtaa uusiin riittävän usein?
Leikittämällä ja tarjoamalla sallittuja raapimapaikkoja moni kissa lopettaisi väärien paikkojen raapimisen tai liikkuviin raajoihin hyökkäilyn.

Suomessa Kissaliitto ei hyväksy näyttelyihinsä kynnettömiä kissoja, eikä kynsien poisto tietääkseni ole Suomessa edes laillista -onneksi.

Eläinlääkärireissu

13. päivä keskiviikkona teimme rutiinireissun eläinlääkäriin, mitään ei siis onneksi ole pielessä. :) Penni sai ensimmäisen vuosirokotuksensa ja Morris ensimmäisen penturokotuksen, joka tehostetaan noin kuukauden kuluttua. Morris myös sirutettiin samalla kertaa.

Käymme eläinlääkärillä naapurikunnassa, sillä olin Pennin kastraatiota suunnitellessa kuullut paljon positiivista kyseisestä vastaanotosta, niin hinnasta kuin lääkäristäkin. 

Ja tosiaan, lääkäri onkin mukava ja asiallinen, joskin hieman jörö, mutta vastauksen saa kysymykseen kuin kysymykseen, toisin kuin siellä, missä Penni sai penturokotuksensa.

Hintatasokin on aivan eri luokkaa, Pennin ensimmäinen rokotus sekä sirun laitto samalla kertaa maksoi noin 130 euroa. Nyt saimme kahden kissan rokotukset sekä toiselle sirun vain 70 eurolla! Kastraatiokin maksoi vain 55 euroa.

Morris tutkii...

Eläinlääkärireissut olisivat ihan mukavia, mutta niihin liittyy muutama ongelma.. joista kaksi ensimmäistä on kyllä hyvin paljon läsnä normaalielämässäkin..:

1. Kynsien leikkuu on eläinlääkärille mentäessä tarpeen, jotta mahdollisesti pyristelevä kissa ei satuttaisi ketään tielle osuvaa.. En halua kissani ensitöikseen raapivan lääkäriä verille. 

Penni on siitä mukava tapaus, että hänet voi vaan istuttaa syliin kuin pikkulapsen, ja napsutella kynsien kärjet pois, mutta Morris.. Hohhoijaa, siinä on sellainen korkkiruuvivieteri, jonka keskiosa pörii ymäri joka suuntaan ja raajat huitovat kaikki neljä omiinsa. Olenkin varovasti nipsutellut Morriksen kynsiä (älkää kertoko) hänen nukkuessaan :D Aina varovasti töppönen kerrallaan, jottei pörrikkä heräisi.

2. Irtokarvat.. Niitä on joka puolella, työvaatteenikin ovat peittyneet niihin, Pennin vaaleaan alusvillakarvaan, jota irtoaa aivan tolkuttomasti, ainakin nyt, kun turkki on talven varalle paksuntunut. En halua, että kissasta varisee karvamatto vastaanoton lattialle, joten furminoin ja karstasin ainakin puoli tuntia sinäkin aamuna.. Ja edeltävänä iltana. No, irtosi herrasta silti karvaa, mutta onneksi ei ihan hillittömiä määriä.

3. Matkapahoinvointi on ongelmista suurin ja vaikein. On hirveä katsoa ja kuunnella, kun rakas kissa kärsii, mouruaa, kuolaa, vaahtoaa, oksentaa ja ulostaa koppaan. 

Feliway on kokeiltu, sillä ei ollut mitään vaikutusta, vaikka kuinka sitä koppaan suihkinkin. Myöskään sylissä matkustaminen ei tuonut kuin hetken helpotuksen, ei liioin kopan peittäminen kankaalla. 

Tällä kertaa lähestyin asiaa yrttispuolelta, ja ostin vuohenjuuri & valeriana* -valmistetta, jonka pitäisi rauhoittaa. En myöskään tarjoillut aamuruokaa, jotta vältyttäisiin oksennuksessa olevan kissan pesemisestä vastaanotolla.. 

Minusta tuntuu, että tuo rohdosvalmiste auttoi.. Penni kyllä kuolasi koko matkan, kopassa oli pitkin seiniä varmaan metrinen kuolavana, ja tuli se kakkakin sieltä, mutta aivan loppumatkasta. Kissa oli kuitenkin muuten rauhallinen, ei valittanut eikä pitänyt matalaa mouruavaa ääntä, joka yleensä on kielinyt siitä, että nyt ahdistaa ja kohta tulee oksennus. Paluumatkan Penni nukkui suurimmaksi osaksi, mikä oli ihan uusi juttu häneltä. Aion ehdottomasti kokeilla tätä valerianavalmistetta uudelleenkin, sillä kerrasta on paha vielä vetää mitään todenmukaisia johtopäätöksiä sen vaikutuksesta.

Morris ei onneksi voinut pahoin, mitä nyt pakokauhun vallassa yrittikin raapia tiensä ulos kopasta.. 

Vaikka sinne kiltisi kotona kömpikin. (Tämä tosin on Pennin koppa)

Molemmat kissat saivat Nobivac Tricat Trio kolmoisrokotteet, jotka avittavat kissaa vastustamaan kissaruton lisäksi myös herpes- ja kalikivirusten aiheuttamaa kissaflunssaa. Rokotteista ja niiden toiminnasta sekä taudeista joilta niiden avulla suojellaan, kirjoittelen vielä kunnon jutun, joten ei tässä sen enempää rokottamisesta. :) 

Penni on sirutettu jo aiemmin, joten nyt Morriskin sai sirun nahkansa alle. Kissamme ovat sisäkissoja, ja karkuun pääsemisen riski on pieni, mutta aina mahdollinen. En halua pelata turhia uhkapelejä, että karkuteiltä löytynyt kissa joutuisi muiden hoiviin tai pahimmillaan piikille sen takia, että se eksyisi pitemmän matkan päähän sellaiseen eläinsuojaa, josta sitä ei osaisi kysellä. Kirjoitan myös sirutuksesta ihan kunnon jutun, joten nyt kerrottakoon vain sen verran, että Morris oli yllättävän urhea eikä edes värähtänyt sirua laitettaessa, vaikka muuten onkin sellainen kiemurtelija. :)

Vielä loppuun muita kuulumisia sen verran, että meillä menee jo ihanasti, Penni on ihan normaali oma itsensä ja tulee luokse kutsuttaessa, könyää viekussa ja jakelee pusuja ihan normaaliin tyyliin <3

Meinasi jo ihan tulla itku, kun Penni oli niin pitkään vähän poissa tolaltaan pennun saapumisen takia.. 

No, nyt se antaa jo Morriksen lutkuttaa nänniäänkin, vaikka mielestäni moiset prvoudet voisi kyllä lopettaa hetipaikalla. ;)

Hyvä kuitenkin tietää, että Morris kokee Pennin turvakseen :) <3

* Valeriana on Valeriana officinalis-kasvista, eli rohtovirmajuuresta saatua rohdosta, jota käytetään rauhoittamaan ja joskus jopa unilääkkeenä. 

(Toisaalta Valeriana vaikuttaa kissoihin samalla tapaa, kuin kissanminttu, muttei meillä ainakaan mitään innostusta ilmennyt, kaipa sekin on kasvin käsitteystä kiinni)

Hiekkalaatikot ja kuivikkeet

Kissa on luonnostaan siisti eläin, ja se näkyy hiekkalaatikkokäyttäytymisessä monella tapaa. Kissa saattaa myös olla todella valikoiva joko kuivikkeen tai laatikon suhteen, tai vaikka molempienkin. Käydään läpi kissan hiekkalaatikkokäyttäytymistä sekä erilaisia kuivike- ja laatikkovaihtoehtoja.

Kun kissa tekee tarpeensa

Sisäkissan ja ulkokissan vessakäyttäytyminen on pitkälti samanlaista. Kissa haluaa tarpeidentekopaikakseen suojaisian paikan, josta se pystyy myös nopeasti poistumaan vaaran uhatessa. Lisäksi alustan on oltava helposti kaivettavaa ja nopeasti kosteutta imevää. Ulkona tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi kukkapenkit ja ihmisten harmiksi lasten kattamattomat hiekkalaatikot.

Kun kissa aloittaa tarpeidensa tekemisen, se kaivaa etutasuillaan kuopan kuivikkeeseen. Tarkistettuaan, että reitti on selvä, kissa kyykistyy kuopan päälle. Ulostaessa kissan asento on istuvampi, virtsatessaan kissa on lähempänä maata. Varsinkin sisäkissat yleensä peittelevät jätöksensä vähentääkseen niiden aiheuttamia hajuhaittoja, mutta ulkokissat saattavat jättää tuotoksensa peittelemättä. Yhtenä esimerkkinä kerrottakoon, että meillä Morris ei ole läheskään yhtä kova peittelijä kuin Penni, vaan Penni varsinkin alkuun kävi hyvin usein peittelemässä pienemmän kissan pissat kun tuo oli käynyt asioillaan. Nykyään pikkukissa pitää jo jonkinmoisen huolen myös tästä jälkitoimesta, mutta ei silti ole asiassa lainkaan niin huolellinen, kuin 'isoveljensä'.

Kissa käyttää luonnossa harvoin samaa vessapaikkaa useamman kerran, joten kuivikkeen siisteydestä tulee sisätiloissa pitää hyvä huoli. Liian likainen kuivike saakin helposti kissan tekemään tarpeensa puhtaampaan paikkaan, vaatemyttyyn, matolle tai sänkyynkin.

Kuivikkeet

Sisäkissoille on kuivikevaihtoehtoja vaikka millä mitalla; on savi- tai puupohjaisia kuivikkeita, pähkinänkuorirouhetta sekä silikakiteitä. Kuivikkeita löytyy materiaalien lisäksi myös useita eri raekokoja, on pellettejä ja murusia. Toiset hiekoista paakkuuntuvat, toiset eivät.

Kissa valitsee luonnossa mahdollisimman pehmeän kaivuualustan, joten mukavimman tuntuista kissan tassuille on mahdollisimman pienen raekoon omaava, köykäisesti liikuteltava hiekka.

Monet hiekat ovat (kevyesti) hajustettuja, mutta kissan herkkää nenää ajatellen paras vaihtoehto on hajusteeton hiekka. Laadukas hiekka ei haise, kun laatikon puhdistaa huolellisesti vähintään kerran päivässä, joten hajusteilla ei täten ole juuri virkaa osana kissanhiekkaa.

Käytä hiekkaa laatikon syvyydestä riippuen vähintään 7cm kerroksena, niin puhdistus on helppoa, ja kissa pystyy kaivamaan sopivan syvyisen kuopan. Mitä vähemmän kuiviketta on, sitä nopeammin se likaantuu ja alkaa haista.

Alla pienet selostukset erilaisista kuivikevaihtoehdoista ja niiden käyttöominaisuuksista, sekä muutamia tuote-esimerkkejä.

Mikrohiekka on hiekkaa, joka on pienen raekoon omaavaa, köykäisesti kaivettavaa hiekkaa. Mikrohiekat ovat paakkuuntuvia, ja pienet mikrorakeet paakkuuntuvatkin yleensä tiiviiksi paakuksi. Nämä hiekat kestävät käytössä pitkään, jopa kuukauden, tiiviiden paakkujen helpon siivottavuuden vuoksi.

Mikrohiekkoja: Ever Clean (sis. aktiivihiiltä), Compact Care (antibakteerinen), Purr&Simple (pähkinänkuorirouhe), Cattia

Pelletit ovat esimerkiksi puu-, olki- tai pähkinänkuoripohjaisia, usein paakkuuntumattomia kuivikkeita. Useimmiten pelletit hajoavat kastuessaan murusiksi, jotka voi olla vaikea puhdistaa tavallisesta hiekkalaatikosta. Kosteat purut laatikon pohjalla saattavat myös olla epähygienisiä, jos laatikkoa ei kovin usein siivoile. Pellettejä varten onkin olemassa kaksiosaisia, ritiläpohjaisia laatikoita, joista kostunut puru on helppo puhdistaa laaikkoa ravistelemalla.

Pellettien tuntuma kissan varpaissa voi olla kova, eikä niitä välttämättä ole kovin mukava kaivella. Kyse on tietysti kissakohtaisista mieltymyksistä, ja moni ei tarpeitaan suostu muuhun kuivikkeeseen edes tekemään.

Pellettejä: Compact Care, Purr&Simple (pähkinänkuorirouhepuriste), EcoBastis (ei varsinainen pelletti, mutta siihen suuntaan menevä paakkuuntuva rae), useita markettimerkkejä. Jotkut käyttävät rautakupoista saatavia puupellettejä kissan kuvikkeena, ja isot säkit tulevatkin edullisiksi.

Kristallihiekat ovat silikakiteisiä hiekkoja, joihin virtsa imeytyy. Niistä tarvitsee päivittäisen siivouksen yhteydessä poistaa vain ulosteet, sillä virtsan kerääminen erikseen on lähestulkoon mahdoton tehtävä. Kristallihiekka on puhtaanapidon kannalta helpoin hiekka. Kristallihiekkaa löytyy erilaisissa raekoissa, joista suurirakeisimmat voivat taas tuntua kissan tassuun oudoilta kaivettavilta.

Kristallihiekkoja: Karlie Rocks, Compact Care

Hiekan kulkeutumisen estäminen

Käytännössä kaikki paitsi suurirakeinen kristallihiekka kulkeutuvat kissan tassuissa ympäri asuntoa, ja hiekkaa voikin löytyä vaikka sängystä aina nukkumaan mentäessä. Hyvä keino estää suurinta osaa hiekasta kulkeutumasta ympäriinsä, on hankkia vessalaatikon eteen hiekkamatto, johon hiekat karisevat kissan tassuista. Mattoja on esimerkiksi nyppyläisiä lateksimattoja, sekä parhaaksi kokemani kaltaisia säikeistä koottuja mattoja, joissa hiekat varisevat säikeiden välisiin onkaloihin ja kerääntyvät sinne.

Laatikot

Hiekkalaatikoita löytyy sekä katollisia että avoimia, monia eri kokoja ja muotoja. Sijoita laatikko rauhalliseen paikkaan, johon kissalla on helppo pääsy. Laatikoita kannattaa olla vähintään yksi tai kaksi per kissa, mutta monikissataloudessa ei lisälaatikoistakaan ole haittaa.

Avoimet laatikot ovat kissalle käytön kannalta helpoimpia, sillä niihin pääsee monesta suunnasta, ja poistumistiekin on aina avoinna monelle eri taholle. Avoimen laatikon ongelmia ovat hiekan lenteleminen pois laatikosta tarpeiden voimallisen peittelyn seurauksena, sekä jätösten mahdollisen hajun leijuminen helposti ympäristöön. Etuina ovat hyvä tulettuvuus (kissan kannalta) sekä helppo siivottavuus.

Katolliset laatikot saattavat viehättää joitakin kissoja niiden suojaisuuden ansiosta, mutta toisaalta ne eivät jätä poistumisteitä vaaran uhatessa (sisätiloissa tämä ei lie ongelma?). Suljetussa laatikossa virtsan haju saattaa nousta häiritseväksi, varsinkin, jos laatikkoa ei siivoa riittävästi, tai jos käytetty kuivike on huonosti hajuja imevää.

Design- laatikoita on myös ilmestynyt markkinoille. Niiden hyvänä puolena on kaunis ulkomuoto, joten laatikon voi pitää näkyvälläkin paikalla. Kääntöpuolena nämä laatikot ovat usein hirmuisen pienä, eivätkä täten sovi isommalle kissalle lainkaan. Kulku niihin saattaa olla myös vaikeasti tunnelimainen tai katon reiän kautta.

Puhtaanapito

Hiekkalaatikko on tärkeä siivota vähintään kerran päivässä, useamminkin, mikäli sitä käytetään paljon. Valitse käytettävä lapio kuivikkeen laadun mukaan: isoreikäisellä lapiolla on helppo puhdistaa paakut mikrohiekasta, lähes umpinaisella saa kaiveltua ulosteet kristallihiekan joukosta ja kaavittua kostuneet pelletinpurut ritilättömän vessalaatikon pohjalta.

Hiekka vaihdetaan uuteen sen likaannuttua, ja tämä saattaa olla kuivikevaihtoehdosta riippuen viikon, parin tai peräti kuukauden välein tapahtuva operaatio. Hiekan vaihdon yhteydessä laatikko joko pestään ja desinfioidaan tai pestään pesuaineella kuumaa vettä käyttäen.

Koska muovilaatikko naarmuuntuu käytössä ja täten kerää helpommin hajuja ja epäpuhtauksia itseensä, tulee koko laatikko vaihtaa aika-ajoin uuteen. Tarpeeksi paksu kuivikekerros pidentää myös laatikon ikää, kun kissan ei tarvitse kaivaa kuoppaa sen pohjaan saakka.

! Pidä silmällä kissasi laatikkokäyttäytymistä, sillä vähentynyt virtsaaminen tai jatkuva laatikolla ravaaminen voivat olla merkkejä sairauksista. Tarkkaile pissapaakkuja tai puruja, sillä niissä näkyvä veri on osoitus siitä, että kissan virtsatiet ovat infektoituneet. Normaalista poikkeava ulina, jatkuva laatikolla käynti tuloksetta ja pissojen ja kakkojen teko muualle kuin puhtaaseen laatikkoon kielivät siitä, että kissaan sattuu asioinnin aikana. Ota heti yhteys eläinlääkäriin, kun huomaat poikkeavaa käytöstä, varsinkin, jos kissa lopettaa virtsaamisen, sillä virtsaamattomuus saattaa johtaa jopa vuorokaudessa hengenvaaralliseen rakon repeymään.

P.S. Ethän heitä kissasi jätöksiä pyttyyn, mikäli samassa sinne joutuu myös kissanhiekkaa. Jätevesijärjestelmään ei kuulu mitään ylimääräistä ihmisen tuotoksien ja WC-paperin lisäksi, sillä hiekat ja purut saattavat aiheuttaa tukoksia putkistoissa. Satun yhden tapauksen tietämäänkkin, jossa vanhan kerrostalon putket avattiin useaan otteeseen puupurun ne tukittua.

Pytty-kampanjan sivuilta näet, mitä pyttyyn ei sovi laittaa, ja mitä nuo ylimääräiset aineet ja peräti ongelmajätteet saavat viemäriverkossa aikaan.

Madotus

Kaksi madotuspäivää takana, tänään olisi vielä viimeisen annoksen aika. Valitsin matolääkkeeksi tällä kertaa Axilurin, sillä Penni on muutamaan otteeseen käynyt ulkosalla viimeisen puolen vuoden aikana, ja Morriksen emo, sekä talouden toinen kissa ovat ulkoilevia kissoja.

Axilur on tablettimainen valmiste, joka tepsii niin suolinkaisiin kuin heisimatoihinkin, sekä myös giardia-alkueläimeen. Annostusmäärä tälle on 50 mg fenbendatsolia (vaikuttava aine) painokiloa kohti, jolloin yksi 250 mg tabletti riittä viiden kilon painoiselle eläimelle. Penni painaa 5,7 kg, joten annostelin hänelle yhen + yhden neljäsosatabletin. 1,4 kg painava Morris saa yhden kolmasosatabletin.
Samanlainen annos tarjoilaan kolmena perättäisenä päivänä.

Axilur 250 mg on kätevä kissoilla ja pienillä koirilla. Annostelu on helppoa.

Penni on ollut siitä ihana kissa, että hänelle ei tarvitse pakkosyöttää mitään muuta kuin aiemmin käyttämääni Mirrix matolääkettä, joka on ruiskussa pastamaisessa muodossa. Multicatit, Briorion, sekä jopa ampiaisenpistoon tarjottu kyypilleri ovat kadonneet kämmeneltä parempiin suihin alta aikayksikön. Samoin kävi myös Axilurin, vaikka syöminen olikin hieman hankalaa, koska tabletti on todella kova. Murenevampi koostumus olisi helpompi, niin tabletti hajoaisi sitä purtaessa.
Morris taas ei suostunut katsomaankaan omaa annostaan päin, joten koin varmimmaksi keinoksi liettää tabletin kolmanneksen veteen. Kaapissa oli onneksi Mirrixin vanha ruisku, joten tiputin palasen ruiskuun ja vedin vesilasista perään pienen määrän lämmintä vettä. Pillerin liuettua pentu pyyhkeen sisään ja väkipakolla suu auki. Julmaltahan se tuntuu, mutta on varmin keino, että lääke todella menee perille rimpuilevaan pikku otukseen.

Tabletti liuotettuna veteen Mirrixin ruiskussa.

Täältä voit lukea virallisemman jutun madotuksesta.

Muita kuulumisia:

Morrishan tuli meille maanantaina, ja tänään lauantain herätessäni ensimmäinen näky oli nukkuva pentu, jota Penni peseskeli. Penni on muutenkin taas normaali oma itsensä, tulee aamulla ja illalla lutkuttelemaan kaulaa (hän on aina tehnyt tätä, vaikka luovutusikäkin on ollut oikea) ja kitisee jaloissa, kun haluaa huomiota. Pesuhetkiä on myös vähän väliä, ja toisen vessahetkeä seuraillaan vierestä. Aluksi Penni hääsi pennun mahdollisimman kauas hiekkalaatikolta, ennen kuin saattoi itse käydä asioillaan.

Morris on myös selvinnyt ripuliongelmasta, sillä tilane helpotti heti, kun jätin Applawsin penturuoan pois luettuani netistä, että sen sisältämä sitrusuute aiheuttaa monelle kissalle pahaa ripulia. Sääli, sillä muuten tuo oli sisällöltään oikein hyvä nappulamainen kuivamuona. Nyt meillä syödään sitten kuivana Canagania ja ZiwiPeakia.