Joulu lähestyy ja koti täyttyy
kanelin sekä hyasintin tuoksusta. Joulukukat ovatkin mukava
tunnelmanluoja ja kodin kaunistus, mutta ihan mitä tahansa
joulukukkaa ei kannata kissatalouteen hankkia.
![]() |
| Tulppaanit 'Rococo' sekä 'Princess Irene' |
Vuosikaudet on kulkenut huhu siitä,
että yksi juhlakauden suosituimmista kasveista, joulutähti,
Euphorbia pulcherrima, olisi
sekä ihmisille että eläimille hengenvaarallinen. Joulutähti
kuuluu tyräkkikasvien sukuun, johon kuuluvien kasvien
yhteispiirteenä on vaalea maitiaisneste. Maitiaisneste on
ärsyttävää, ja se saattaa nieltynä aiheuttaa ärsytysoireita
suun, nielun ja vatsan alueella. Kaikessa on poikkeuksia, ja
toisinaan joulutähden maitiaisneste saattaa aiheuttaa ärsytystä
vaikeamman allergiareaktion. Kasvi ei kuitenkaan ole väittämistä
huolimatta myrkyllinen, joskin sen hankkineen tai lahjaksi saaneen
kannattaa varotoimenpiteenä sijoittaa kasvi niin, etteivät perheen
lemmikit pääse siihen käsiksi.
Viime
vuosina joulun suursuosikiksi on noussut myrkyllisyydeltään
vertaansa vailla oleva joulukukka, Helleborus niger,
helleborus, eli kotoisammin jouluruusu. Jouluruusu on herkkä ja
kaunis kasvi, mutta lapsi- ja lemmikkieläinperheiden kannattaa
kiertää se kaukaa. Jo pienen määrän syöminen saattaa aiheuttaa
vakaviakin myrkytysoireita, ja onpa sitä käytetty antiikin aikaan
myös biologisena aseena. Jouluruusun sisältämät myrkyt,
helleboreiini ja helleboriini aiheuttavat limaneritystä ja kurkun ja
nielun turpoamista sekä aivastelua. Suuret annokset jouluruusun
myrkkyä oksettavat ja aiheuttavat ripulia, pahimmillaan myrkytys
aiheuttaa elimistön pettämisen ja kuoleman.
Pitkäikäisyytensä
ja helppohoitoisuutensa vuoksi suosittu tulilatva, Kalanchoe
calandiva, on niin ikään
myrkyllinen syötynä. Tämän joulunaikaan useimmiten punaisena ja
valkoisena saatavan kasvin sisältämät glykosidit, kuten
kardenolidi ovat sydämeen vaikuttavia myrkkyjä. Suurina määrinä
nautittuna ne saattavat aiheuttaa sydämeen tulevien hermoimpulssien
häiriöitä ja johtaa sydänpysähdykseen.
Jouluiset
sipulikukat: amaryllis, oikealta nimeltään jaloritarinkukka,
Hippeastrum,
hyasintti, Hyacinthus orientalis, ja
tulppaanit, Tulipa
ovat lehti-ja kukkaosiltaan varsin vähän haitallisia. Suurin
myrkytysvaara piilee niiden sipuleissa, joiden syömisestä saattaa
aiheutua vakaviakin vaivoja, oksentelusta rytmihäiriöön.
Amaryllikset ja tulppaanit tuovat iloa kotiin myös leikkokukkina,
jolloin sipulin myrkyllisyydestä ei tarvitse murehtia. Syötynä
lehdet ja kukatkin voivat tietysti ärsyttää suuta ja vatsaa,
jolloin syljeneritystä, oksentelua ja ripuliakin saattaa esiintyä.
Turvallisimpia joulunajan kukkia muovikukkien ohella lienevät joulukaktus, Schlumbergera x
buckleyi, sekä erilaiset ananaskasvit, kuten timanttiananas, Guzmania lingulata, jotka ovat myrkyttömiä. Sen
lisäksi voi joulunakin kodin koristeena käyttää kissanruohoa,
vaikka se ehkä tuokin enemmän mieleen pääsiäisen kuin talvisen
juhlan... Kissanruoho kuitenkin on kissan mielestä varmasti paremman
makuista kuin kitkerät joulunajan kasvit, ja jotkut kissat
jättävätkin muut huonekasvit rauhaan, kun tarjolla on esimerkiksi
vehnänorasta.
Muistattehan
pitää myös suklaakonvehtirasiat kissojen ulottumattomissa, sillä
varsinkin minttutäytteiset konvehdit saattavat kiinnostaa kissoja.
Maitosuklaa on lemmikeille vaarattomampaa, kuin tumma suklaa, sillä
mitä suurempi kaakaopitoisuus, sen enemmän teobromiinia suklaa
sisältää. Teobromiini on kofeiinin kaltainen, joskaan ei yhtä
tehokas piriste. Se lisää myös virtsaneritystä, ja virtsan
tiputtelu onkin yksi oireista sydämentykytyksen, läähätyksen ja
levottomuuden ohella. Tappavan annoksen raja on kissalla noin 200 mg teobromiinia per painokilo, ja koiralla 300 mg/kg. Sadassa grammassa maitosuklaata teobromiinia on noin 150 mg ja tummassa suklaassa noin 450 mg. Aivan pieni määrä ei siis ole vielä tappava, mutta oireiden ilmaantumiseen tarvittava määrä on yksilökohtainen.
Muita lemmikille myrkyllisiä kasveja ja aineita voit etsiä vaikkapa näiltä englanninkielisiltä eläinten myrkytysavun sivuilta. Kasvien tieteelliset nimet löytyvät tekstistä, sillä niillä pystyy helposti hakemaan myös englanninkielistä tietoa eri kasveista.
Pidetäänhän myös kynttilöitä silmällä, jotteivät kissaparat joutuisi viettämään jouluaan kaljun rotanhännän koristamana.


Tämä postaus tuli todella hyvään aikaan, kun olen ajatellut jonkin joulukukan hommaamista, niin osaa katsoa sellaisen kissaystävällisen. Meillä kun Lumo on sellainen kukkien rakastaja, hoitaa jopa orkideaa horrosaikana että jaksaa kukkia kukinta-aikana :)
VastaaPoistaJoo nyt alkaa joulukukkien vilkkain ostoaika olla käsillä, ja ajattelin että tällanen vois olla hyödyllinen pikku infopaketti kissatalouksille. Meillä on kyllä ollut amarylliskin Pennin aikaan, eikä herraa kiinnostanut ollenkaan. Samoin tulppaanit saa olla ihan rauhassa. Mutta parempi varoa.. Ja tarkkailla ainakin siihen asti, että tietää kiinnostaako rehut omaa kissaa tai koiraa.
VastaaPoistaJa sainpa päästää puutarhurin itsessäni valloilleen :D
Meillä ei onneksi tarvitse miettiä, mitkä kasvit ovat myrkyllisiä ja mitkä eivät, koska erään innokkaan pikku pureskelijan ansiosta tässä taloudessa ei voi kasvattaa edes yrttejä... Hyödyllinen postaus kuitenkin, pitää palata sen pariin, jos joskus hankkii parvekkeelle kukkia.
VastaaPoistaJuu ja enköhän keväisellä tee taas kauteen sopivan jutut näistä myrkyllisistä kasveista, kun esimerkiksi tomaattien ja perunan vihreät osat ovat varsin myrkyllisiä.
PoistaITse kyllä kasvattelin kesällä molempia parvekkeella, ja Penni, joka yleensä maistaa vähän kaikkia kukkia, ei kertaakaan edes yrittänyt näykkiä noita kahta. Kai niillä jotkut vaistot on näitä asioita kohtaan :)
Hei! Erittäin erittäin hyvä postaus.
VastaaPoista-Helena ja Blackie Kahden Naisen Loukusta-
Joo ajattelin että ois ajankohtaisen lisäksi hyödyllinen, kun meilläkin töissä saa joka päivä vastailla kysymyksiin näiden myrkyllisyydestä :)
Poista