Ennen raakaan siirtymistä kokeilimme läpi monta erilaista nappulaa: Dr Clouders, Brit Premium, Sam's Field, Brit Care, Belcando, sekä loppuviimeksi parhaaksi todettu Barking Heads. Syötiin siellä välissä eläinlääkärin vaatima Virbacin junnusäkki, koska jalka näytti heikosti luutuneelta. Mahan kanssa oli ennen Barking Headsia jatkuvaa vääntöä, joka toinen kerta tuotos oli lehmänläjä ja joka toinen kerta kiva kiinteä pötkö. Kakkaa tuli myös paljon. Ihan hulluja määriä. Toki tällainen kasvava pentu syökin paljon. Barking Heads oli kuitenkin joka suhteessa Ruutille sopivin nappula, ulosteet olivat kiinteitä ja määrällisesti niitä tuli vähemmän.
![]() |
| Hirvee muki. |
Lopulta päätin että nyt saa riittää, uutta säkkiä en enää osta. Ja kun tilanne oli tämän näköinen, piti viimeistään ottaa se kynä ja paperi esille, ja laskea Ruutin tarpeet. Lisäravinteet merilevää lukuunottamatta olin ostellut jo pitkin poikin yhteistä taivaltamme. Pellavarouheen ostin raakaruokinnan neljäntenä päivänä tuomaan kuitua ruokaan. Itse lihan suhteen ongelmaa ei ollut, sitä oli (on) 300 litran arkupakastin täynnä. :)
![]() |
| Muutama ruokaesimerkki. |
Ruuti syö 1200-1300 grammaa lihaa päivässä, josta 250 grammaa on luista karitsaa. Kalsiumin tarpeen tyydyttämiseen riittäisi vähempikin määrä, mutta koska luu on murskeena eikä kalsium tule jauheena purkista, koen parhaaksi ottaa varman päälle. Uloste ei ole liian kovaa, ennemminkin hiukan liian löysää, joten näillä mennään. Luinen liha tarjotaan puolitettuna päivän molemmille aterioille.
Kupeista löytyy:
Mur-Kis Naudan liharouhe: lihaa, kurkkutorvea, rustoa -perusmättö, alkuun ehkä vähän tujua mahalle
Maukas karitsan luinen liha: karitsaa, noin 30% luuta -meidän kalsiuminlähde, pakkasessa on 20 kg..
Sika-nauta jauheliha, ihmisten: oli -30% ja lihat pakkasessa umpijäässä, hätävara (tai Kongin täyte)
Biisonin sydän, kotimainen: kilon sydämestä saa lohkottua hammastelua vaativia paloja (kissoil kans)
Sian kieli: palalihasta hammastyötä (kissoille kans osa)
Maukas Into täysravinto (Atlas-sheltillä ei kestä maha luuta niin sain nämä vanhemmilta)
Kuvaamatta ovat jääneet kalapäivän (silakkaa) ja maksapäivän naudanmaksa-ateriat sekä monen monta perusmättöateriaa.
![]() |
| Hevosten eväät hauval :D |
Pellavainen pellavarouhe, turvottamattomana sitomaan liikaa kosteutta. Aamuin illoin.
(Agrimarket 15 kg säkki, 22,95€)
Supreme Horse merilevä, jodin lähde. Päivittäin.
(Agrimarket 4 kilon pönttö, 16,90€)
Jahti&Vahti Nivelravinne, ehkäisevästi kyynärää ajatellen, glukosamiini sulfaattina, monessa muussa hydrokloridina, joka imeytyy kehnommin. Päivittäin.
(Agrimarket, 400g 29,90€)
Grizzly villin lohen öljy, omega-3 -lähde, myös nivelille hyväksi. Päivittäin.
(Stockmann Hullut Päivät, 1 l 24€, on normaalivalikoimassakin, noin kympin kalliimpi)
Kelasin sinkki. Meni päivittäin.
(Stockmann, nyt omassa käytössä kun ostin forten)
Biotiini Forte rae, sinkkilisä. Päivittäin.
(Puuilo, 600 g 15,90€)
Puhdas + magnesiumsitraatti, lihaksille nyt kun ovat rasituksessa leikkauksesta toipumisen takia, hyvin imeytyvässä sitraattimuodossa. Päivittäin.
(Life 19,80€)
Vitabalans E-liuos. Päivittäin.
(Stockmann, 100 ml 7,90€)
Aurinko D3 100 mikroa-kapseli. Kerran viikossa.
(Life 24,90€ olipa kallisssss...)
Racing valkosipulijauhe, toiveajattelua punkkien torjunnasta? Päivittäin.
(Agrimarket, 1,5 kg 14,90€)
![]() |
| Uusi ruokailualusta... |
Loppuun video, kaikki koirat ei ahmi. Ruutilla syömiseen menee parikin minuuttia. Videon lopussa selviää syy, miksi ruokailualusta on 100x130 cm kokoinen.. Litrahuuli.




On hauska ostella kissoille esim. 400 g purkin merilevää kun ei sitä ehdi syöttää pois yhdelle kisulle kuin korkeintaan 2/10 purkista osaa ennen kuin tuote jo menee vanhaksi, mutta noita koiran lisäravinnemääriä katsoessa ymmärtää hyvin miksi esim. Islameria myydään 1 kg pakkauksissa. :DD Kuinka paljon Ruuti syö päivässä?
VastaaPoistaRuuti syö 1200-1300 grammaa ja on vajaalla liikunnalla :D Taidanpa päivittää sen tuonne tekstiin :P
Poista