torstai 29. toukokuuta 2014

Et sä kuitenkaan pysty siihen

''Et sä kuitenkaan pysty siihen'' on asia, joka paistaa puheista, eleistä ja ilmeistä läpi, kun kerron haaveilevani perheenlisäyksestä, koirasta (lapsesta puhuminen aiheuttaa ihailevaa huokailua). 
Haluan nyt heti kertoa asian olevan ajatuksen tasolla, kuten viimeisen parin vuoden ajan, eli tässä-heti-nyt en ole koiraa hankkimassa. Kasvattajiinkaan en ole vielä ollut yhteydessä, se tulee olemaan seuraava askel kohti päämäärää.


Rotuvalintani ei ole se kaikkein helpoin, mutta miksi pitäisi olla? Vaikka kyse onkin ensimmäisestä omasta koirasta, ei se oikeuta leimaamaan kykenemättömäksi kouluttajaksi tai päättämään jo valmiiksi, etten hoida koulutusta kunnolla. Päinvastoin näiden epäilijöiden oletuksia, koulutus on mielestäni yksi 'niistä jutuista' koiran omistajuudessa. Rajoja ja rakkautta, eikö vain.

Jos lähtisin nyt googlettamaan koirarotuja, en todellakaan kirjoittaisi hakukenttään 'sohvalla viihtyvä seurakoira'. Sylikoiran sijaan toivon koirasta harrastuskumppania, joka sen lisäksi kykenee turvaamaan kotini ja perheeni. Agility ei minua kiinnosta, mutta tottelevaisuuskoulutus innostaa todella. Samoin jäljestys, täytyyhän koiran saada nenäänsä käyttää.



Ihailen rauhallisen pidättyväisiä, omistajansa rinnalla löyhässä hihnassa kulkevia koiria, joita eivät ohikulkijat hätkäytä. En myöskään ole mikään huippusosiaalinen ihminen, joten mikäli koira on 'vaikeammin lähestyttävä' eikä mikään huomiota ja rapsutuksia vierailtakin kerjäävä fifi, on asia siltäkin osin kunnossa. Edellinen pätkä kuulosti pahalta, mutta missään nimessä sosiaalistamisesta en ole oman pidättyväisyyeni takia tinkimässä, en todellakaan halua vieraisiin ja vieraan kosketukseen pelokkaasti suhtauvaa koiraa. Koira saa -ja pitääkin- olla sosiaalinen, mutta haluan kulkea lenkit rauhassa enkä jatkuvasti selvitellä rotua ja ikää ja nimeä ja antaa rapsutusaikaa.





Olen uroksia jumaloivaa sorttia, joskus ajatellut että ei ikinä narttua, mutta nyt en ihan varma ole asiasta, ja olen pitänyt ovet auki myös narttukoiralle. Katsotaan, millaisia keskusteluja kasvattajien kanssa syntyy, ja mitä mieltä he ovat siitä, kumpaa sukupuolta edustava yksilö meille soveltuu. Urokset ovat ehkä jäärempiä, mutta eikös me naiset olla se oikukkaampi sukupuoli. ;)  Kaiken lisäksi mielessä jo iät ja ajat pyörineet nimet ovat miespuolisten jumalten tai heidän lähipiirinsä nimiä.. 
Oi, jos mulla kulsi ois niin nimensä olsi Thor.


Loppuun vielä toive yhteiselon sujuvuudesta: 



En nyt tiedä, oliko tässä sitä punaista lankaa, mutta joka tapauksessa tiedätte nyt, mitä täällä on suunnitteilla. Vuoden päästä, ehkä, aikaisintaan. Kaapissakin on jo pari vuotta odottanut panta tulevaa epeliä..




Mitäs mieltä ootte koiraihmiset siitä, että ekaksi koiraksi valikoituu tällainen koira? Tuhoon tuomittua vai hyvä idea motivoituneelle ihmiselle? 

Kyllä, olen ajatellut asiaa ja kyllä, olen törkeästi näpistänyt kuvat Googlen kuvahaun syövereistä.

8 kommenttia:

  1. Mäkin olen jo jonkin aikaa unelmoinut koirasta. :) Hankkiminen ei vielä ole ajankohtaista, ehkä sitten joskus tulevaisuudessa.. Haaveilen itse whippetistä, jotenkin se vaan yhtäkkiä kolahti vaikken ennen edes pitänyt vinttikoirista ollenkaan, outoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on ollut tosi nuiva suhtautuminen vinttiksiin jo ulkonäönkin vuoksi, mutta sitte näin todella hienon punabrindlen greyhoundin ja koin jonkin valaistuksen :D Tuohan oli aivan upean kaunis koira ja oon kattonu vinttikoiria sen jälkeen ihan eri silmällä.
      Meilläkään ei tosiaan oo tän päivän asia, mutta ens vuonna.... Tässä tarttis hommata auto ja kerätä ne rahatkin koko koiraan, ennen kuin asiaa voi loppuun asti ajatella. Vuosi kulunee mukavasti kasvattajiin ja rotuun tutustuessa, onneksi täällä lähikunnissa on useita kasvattajia, niin pääsee helposti tutustumaan rodun eri edustajiin :)

      Poista
  2. Ugh, itehän sitä parhaiten tietää pärjääkö jonkun kanssa, ärsyttää moiset epäilijät. Sinulla näyttää olevan selkeästi mietittynä millaisen koiran tahdot ja tiedostat siihen kuuluvat haasteet, se on erittäin tärkeä lähtökohta lemmikin otolle. Sitten ymmärtäisin muiden epäilyt, jos toiveissa olisi haasteellisempi koira sen kummempia syitä. Silloin voisi jo harkita kaukana pysymistä. :D Mutta sinun suunnitelmat vaikuttaa tosi fiksuilta ja uskon, että pärjäisit haastavamman koiran kanssa! Eihän sitä kannatakaan ottaa koiraa, joka ei vastaa toiveita. Kasvattajienkin kautta varmasti saisi tuntumaa onko rotu sopiva vai ei. Onko rotuhaave kuvissa oleva? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se rotuhaave on juurikin rotikka. :) Luulisi, että jo tä kissatouhu ja ruokintaan paneutuminen antaisi näille epäilijöille uskon siitä, että viitsimisestä ei ole kiinni.
      Juuri tuota olen sanonut itsekin, että miksi hankkisin labbiksen, kun ei innosta sitten yhtään .__. Vähän ku ryhtyisi parisuhteeseen jonkun taunon kanssa siksi että se ois tasasempi luonne kun se sydämen valittu :D

      Poista
  3. Antaa palaa vaan! Koira on mahtava kaveri, ja sä oot niin perusteellisen oloinen että voit ottaa minkä rodun vain haluat! Yleensä mukavat hyväluonteiset vanhemmat tekevät itsensä kaltaisia pentuja, joten kasvattajavisiitit varmasti kannattaa, niin tulee mieluinen koira. Itsekin olen harrastanut koirien kanssa paljon, tottelevaisuuskokeita ja leikkimielellä vainuhommia. Kivaa on! Seuraa ja toimintaahan koira kuin koira vaatii kissaa enemmän, siinä se suurin ero. Oi, että, toivottavasti haave toteutuu, ois se niiin siistii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tässä alkaa haavetytinät vaan enenemään ja enenmään koko ajan kun asiaa ajttelee eteenpäin :) Ei tuu itekseen lähettyä mettään ku sienestämään kerran vuodessa, ja tässä ois mahtava motivaattori. Mettässä viihdyn ja ulkona ylipäänsä, Ukkin kanssa pienenä tuli päivittäin rämmittyä pitkiäkin lenkkejä ja kaipaan niitä aikoja todella.. Nykyään olen vaan tällänen sohvaperuna joka miettii että miksei lähde pihalle! :DD Ihan ku mikäkin pikkukakara, koska kun menen ni en malttaisi sisäytyä :D
      Joo-o nyt täytyy vaan iskostaa päähän myös koirien ruokinnan salat ja tilille ostorahat :D Ja sitte eiku menoks.

      Poista
  4. Kunhan vain tiedät mihin olet ryhtymässä, niin mikä estää :) Ne ihmiset, jotka eivät lopulta osaa käsitellä hankalia koirarotuja ovat yleensä niitä, jotka eivät muutenkaan ole jaksaneet paneutua asiaan. Uskon siis, että aikuinen ja järkevä henkilö kyllä tietää, mihin rahkeet riittävät :)

    Meillä toinen kaksijalkainen haluaisi muuten rotikan, mutta meille sellaista ei koskaan tule, sillä tiedän ettei kumpikaan miestä jaksaisi tai osaisi kouluttaa koiraa. Pelottaisi myös se, miten yhteiselo kissojen kanssa sujuu, sillä se taitaa riippua yksilöstäkin, ei vain kasvatuksesta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki riippuu toki myös yksilöstä, mutta oon järkeillyt suojelu-/vahtiviettisen koiran ottavan nämä kalsi ns siipensä alle. Isännän isän kääpiösnautserin ja sen sekarotuisen pojan kanssa ei olla edes yritetty totuttaa näitä, koska siitä tulis vaan yks iso pölypallo kun vietit vie ja kissat vastaa :D
      Koiriin ainakin Penni suhtautuu varautuneella mielenkiinnolla, Morris luikkisi piiloon, mutta lopulta uskaltaisi tutustua. Saa nähdä sitten aikanaan mitä tapahtuu :)

      Poista