Et sä kuitenkaan pysty siihen

''Et sä kuitenkaan pysty siihen'' on asia, joka paistaa puheista, eleistä ja ilmeistä läpi, kun kerron haaveilevani perheenlisäyksestä, koirasta (lapsesta puhuminen aiheuttaa ihailevaa huokailua). 

Haluan nyt heti kertoa asian olevan ajatuksen tasolla, kuten viimeisen parin vuoden ajan, eli tässä-heti-nyt en ole koiraa hankkimassa. Kasvattajiinkaan en ole vielä ollut yhteydessä, se tulee olemaan seuraava askel kohti päämäärää.

Rotuvalintani ei ole se kaikkein helpoin, mutta miksi pitäisi olla? Vaikka kyse onkin ensimmäisestä omasta koirasta, ei se oikeuta leimaamaan kykenemättömäksi kouluttajaksi tai päättämään jo valmiiksi, etten hoida koulutusta kunnolla. Päinvastoin näiden epäilijöiden oletuksia, koulutus on mielestäni yksi 'niistä jutuista' koiran omistajuudessa. Rajoja ja rakkautta, eikö vain.

Jos lähtisin nyt googlettamaan koirarotuja, en todellakaan kirjoittaisi hakukenttään 'sohvalla viihtyvä seurakoira'. Sylikoiran sijaan toivon koirasta harrastuskumppania, joka sen lisäksi kykenee turvaamaan kotini ja perheeni. Agility ei minua kiinnosta, mutta tottelevaisuuskoulutus innostaa todella. Samoin jäljestys, täytyyhän koiran saada nenäänsä käyttää.

Ihailen rauhallisen pidättyväisiä, omistajansa rinnalla löyhässä hihnassa kulkevia koiria, joita eivät ohikulkijat hätkäytä. En myöskään ole mikään huippusosiaalinen ihminen, joten mikäli koira on 'vaikeammin lähestyttävä' eikä mikään huomiota ja rapsutuksia vierailtakin kerjäävä fifi, on asia siltäkin osin kunnossa. Edellinen pätkä kuulosti pahalta, mutta missään nimessä sosiaalistamisesta en ole oman pidättyväisyyeni takia tinkimässä, en todellakaan halua vieraisiin ja vieraan kosketukseen pelokkaasti suhtauvaa koiraa. Koira saa -ja pitääkin- olla sosiaalinen, mutta haluan kulkea lenkit rauhassa enkä jatkuvasti selvitellä rotua ja ikää ja nimeä ja antaa rapsutusaikaa.

Olen uroksia jumaloivaa sorttia, joskus ajatellut että ei ikinä narttua, mutta nyt en ihan varma ole asiasta, ja olen pitänyt ovet auki myös narttukoiralle. Katsotaan, millaisia keskusteluja kasvattajien kanssa syntyy, ja mitä mieltä he ovat siitä, kumpaa sukupuolta edustava yksilö meille soveltuu. Urokset ovat ehkä jäärempiä, mutta eikös me naiset olla se oikukkaampi sukupuoli. ;)  Kaiken lisäksi mielessä jo iät ja ajat pyörineet nimet ovat miespuolisten jumalten tai heidän lähipiirinsä nimiä.. 

Oi, jos mulla kulsi ois niin nimensä olsi Thor.

Loppuun vielä toive yhteiselon sujuvuudesta: 

En nyt tiedä, oliko tässä sitä punaista lankaa, mutta joka tapauksessa tiedätte nyt, mitä täällä on suunnitteilla. Vuoden päästä, ehkä, aikaisintaan. Kaapissakin on jo pari vuotta odottanut panta tulevaa epeliä..

Mitäs mieltä ootte koiraihmiset siitä, että ekaksi koiraksi valikoituu tällainen koira? Tuhoon tuomittua vai hyvä idea motivoituneelle ihmiselle? 

Kyllä, olen ajatellut asiaa ja kyllä, olen törkeästi näpistänyt kuvat Googlen kuvahaun syövereistä.